– Porissa kuljetusmäärät nousevat 120 junavaunullisesta jopa 180 vaunulastiin päivässä, toimitusjohtaja Rauanheimon toimitusjohtaja Joakim Laxåbacka arvelee.
Satamaoperaattori Oy M. Rauanheimon voi sanoa olleen valppaana liikkeellä oikeaan aikaan. Keväällä yhtiö hankki itselleen Siperiasta junalla Vainikkalan kautta Porin Tahkoluotoon tulevan hiilen transitokuljetukset. Kesällä yhtiö puolestaan voitti tarjouskilpailun Muugan sataman konkurssiin menneen hiiliterminaalin kuljetuslaitteista pukkinostureineen, vaunujen lämmittimineen ja kääntölaitteineen.
– Meillä on ollut selvä suunnitelma tuoda Muugan laitteet suomalaiseen satamaan eli tässä tapauksessa Tahkoluotoon. Uusina vastaavat kuljetus- ja käsittelylaitteet maksavat noin 70 miljoonaa euroa, ja meidän Muugasta hankkimamme laitteet ovat lähes uuden veroiset. Niitä ei ole Virossa ehditty käyttää oikeastaan ollenkaan, Laxåback kertoi Navigatorille syyskuussa.
Jäätynyt lasti sulatetaan lämmityshalleissa
Purkaminen ja uudelleen kasaaminen vie oman aikansa, joten kestää varmaankin vuoden päivät ennen kuin hiiliterminaali on taas toiminnassa. Joka tapauksessa hiilitransito Porin kautta kasvaa merkittävästi ja aluskoot suurenevat. Rauanheimo aikoo kiihdyttää hiilentuontia jopa 180 junavaunulliseen vuorokaudessa, kun nykyään Venäjältä tulee junalla noin 120 vaunullista hiiltä päivässä.
– Operoimme nykyään Tahkoluodossa noin 2,5 miljoonaa tonnia hiiltä vuodessa, mutta ensi vuonna määrä voi kasvaa jopa 3,5-4 miljoonaan tonniin, kunhan Porin ja Mäntyluodon välisen radan sähköistystyöt valmistuvat ensi keväänä, Laxåbacka arvelee.
Uusi terminaali on Suomessa ainutlaatuinen ja takaa Porin satamaan kovan luokan kilpailukykyä irtolastien käsittelyyn. Lämmityshalleissa hiililastit sulatetaan irtonaisiksi sähköllä ja kaasulla. Tällä torjutaan purkuongelmat, kun Siperian pakkasissa jäätyneet kuormat ovat jämähtäneet jäisiksi möykyiksi kuljetusvaunuihinsa.
Lastit kuljetetetaan magneettien läpi, jolloin hiilen joukkoon eksynyt metalliromu saadaan poistettua ja tuote puhtaana asiakkaalle. Myös ympäristö halutaan pitää siistinä: yli neljän kilometrin pituiset kuljetinjärjestelmät ovat lähes tulkoon umpinaisia. Hiiltä myös kastellaan pölyämisen minimoimiseksi.
Porin Satama Oy:lle hyviä uutisia
Porista hiili kuljetetaan pääosin intialaisille ja kiinalaisille asiakkaille. Pieniä määriä metallurgista hiiltä viedään Raaheen. Hiilitransiton siirtymiseen Suomeen liittyy maailmanpolitiikkaakin, sillä Venäjä on viime aikoina alkanut eri syistä vierastaa Baltian satamia omassa kauttakulkuliikenteessään.
Porin Satama Oy:lle hiililiikenteen kova kasvu merkitsee todellista jättipottia Venatorin liikennemenetyksen ja Hacklinin konttireitin loppumisen jälkeen.
Satamassa ollaan toiveikkaita Rauanheimon mahdollisuuksista saada Tahkoluotoon muutakin uutta bulk-liikennettä. Uusi terminaali antaa valtavat mahdollisuudet kehittää muuta liiketoimintaa, Porin Satama Oy:n toimitusjohtaja Sari De Meulder kertoo Satakunnan Kansalle.
Porin satama tekee Rauanheimon kanssa yhteistyötä myös huolto- ja kunnossapitotöissä. Operaattori itse työllistää hiilikuljetuksiin kymmenkunta työntekijää vuoroa kohti.
Rauanheimo operoi Oulusta Haminaan
Oy M. Rauanheimo Ab kuuluu KWH-konserniin, joka valmistaa ja markkinoi hiomatarvikkeita ja muovituotteita sekä tarjoaa huolinta- ja logistiikka-alan palveluita. Se syntyi vuonna 1929 perustetun Oy Wiik & Höglund Ab:n ja 1930-luvun lopulla perustetun Oy Keppo Ab:n fuusioituessa vuonna 1984.
Satamaoperaattori Rauanheimo on viime vuosina voimakkaasti laajentanut toimintaansa Suomessa, muun muassa Helsinkiin, Hamina-Kotkaan, Tahkoluotoon ja viimeksi kesällä Ouluun. Tahkoluodon liikenteen kasvulle yhtiö asettaa paljon toiveita.
Rauanheimon liikevaihto on 110 miljoonaa euroa ja sillä on 120 vakituista työntekijää.
Yhtiön erityinen kasvuala on kuivabulkin transitoliikenne Venäjältä, mutta se vastaa esimerkiksi Äänekoski-Vuosaaren selluliikenteestä.