USA:n eteläiset satamat murskaavat liikenne-ennätyksiä

Rahtibuumissa elävät Yhdysvaltain etelä- ja itärannikoiden satamat hyötyvät kohta vuoden päivät täyttävän Panaman kanavan laajennuksesta. Kanavasta mahtuu kulkemaan läpi entistä suurempia aluksia, mikä helpottaa tavaravirtoja USA:n ja Aasian välillä. Toinen syy buumiin on amerikkalaisten muuttoliike kohti etelää.

Rahtibuumissa elävät Yhdysvaltain etelä- ja itärannikoiden satamat hyötyvät kohta vuoden päivät täyttävän Panaman kanavan laajennuksesta. Kanavasta mahtuu kulkemaan läpi entistä suurempia aluksia, mikä helpottaa tavaravirtoja USA:n ja Aasian välillä. Toinen syy buumiin on amerikkalaisten muuttoliike kohti etelää.

Toukokuussa sekä Georgia Ports Authority että Port of Virginia raportoivat suurimmista kuljetusvolyymeistä ikinä. Molemmat satamaoperaattorit kertovat kuljetusten kymmenen prosentin kasvusta vuoden takaiseen toukokuuhun verrattuna.

Myös South Carolina Ports Authority, johon myös Charlestonin tärkeä satama kuuluu, ilmoittaa samansuuntaisista lukemista. Etelä-Carolinassa murskattiin ennätyksiä jo maaliskuussa, ja viime vuoden heinäkuun ja toukokuun luvut näyttävät 9,4 prosentin kasvua.

– Olemme erittäin iloisia liikenteen kasvusta tammi-huhtikuussa eli kalenterivuoden alusta lähtien, South Carolina Port Authorityn toimitusjohtaja Jim Newsome sanoo Bloombergille.

Kansalaisten muuttovirta vie etelään

Eteläisten satamien liikenteen vilkastumiseen on yksi syy ylitse muiden: Panaman kanavan kesäkuun lopussa avattu laajennus. Tämän myötä megaluokan konttialusten liikenne on siirtynyt Yhdysvaltain länsirannikolta lähemmäs sydänmaita eli Meksikonlahden ja itärannikon satamiin.

Kanavan laajennus sattui – tai satutettiin – lisäksi otolliseen aikaan, jolloin Yhdysvaltain väestön sisäinen muuttoliike on kulkenut kohti etelää. Suurvallan 15 nopeimmin kasvavista kaupunkialueesta kymmenen sijaitsee etelävaltioissa, tilastoviranomainen U.S. Census Bureau kertoo.

Niin ikään teollisuusyritykset ovat siirtyneet etelään, ja tämä lisää amerikkalaisten yritysten vientikuljetuksia alueelta.

Tuontiin nojautuvissa länsirannikon satamissa liikennevirrat ovat pysyneet tasaisempina, luokituslaitos Moody´sin analyytikko Moses Kopmar arvelee.

– Etelävaltioissa vienti ja tuonti ovat paremmassa tasapainossa, mikä helpottaa kuljetusvirtojen suunnittelua. Kopmar sanoo.

Eteläisten satamien pullonkaula piilee väylien syvyyksissä. Ilman laajamittaista ja miljardeja maksavia ruoppauksia Panamasta läpi uivat mega-alukset eivät mahdu kaikkiin satamiin.

www.bloomberg.com/news/articles/2017-06-14/southern-ports-break-records-as-panama-canal-anniversary-nears

Jaa artikkeli