21.12.2018

Traffic Management Finland Oy aloittaa vuoden alussa

Valtion kokonaan omistamalle uudelle erityistehtäväyhtiölle siirtyvät Liikenneviraston tällä hetkellä hoitamat meri-, rautatie- ja tieliikenteen ohjauspalvelut. Välittömästi toiminnan käynnistymisen jälkeen muodostetaan valtion kokonaan omistama liikenteenohjauskonserni Traffic Management Finland Group.

Valtioneuvosto valtuutti 5.12.2018 liikenne- ja viestintäministeriön luovuttamaan Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden hallinnassa olevan omaisuuden, immateriaaliset oikeudet sekä liiketoiminnan Traffic Management Finland Oy:lle.

Valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö aloittaa toimintansa 1.1.2019, kun laki Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi tulee voimaan.

Yhtiöön siirtyvät Liikenneviraston tällä hetkellä hoitamat meri-, rautatie- ja tieliikenteen ohjauspalvelut. Lisäksi yhtiö ottaa hoitaakseen ohjauspalveluihin liittyvän tiedon keruun, hallinnan ja hyödyntämisen. Yhtiön palvelukseen siirtyy Liikennevirastosta noin 180 henkilöä.

Liikennepalvelujen käyttäjät saavat nykyiset palvelunsa katkottomasti entiseen tapaan.

Liikenteenohjauskonserni tulossa

Välittömästi uuden valtionyhtiön toiminnan käynnistymisen jälkeen muodostetaan valtion kokonaan omistama liikenteenohjauskonserni Traffic Management Finland Group.

Konserniin kuuluvat emoyhtiö Traffic Management Finland Oy ja sen eri liikennemuotokohtaiset tytäryhtiöt: rautatieliikenteen Finrail Oy, ilmailun Air Navigation Services Finland Oy, meriliikenteen Vessel Traffic Services Finland Oy ja tieliikenteen Intelligent Traffic Management Finland Oy.

Taustalla virastouudistus

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan rakenteita on viime vuosina järjestelmällisesti uudistettu vastaamaan muuttuvaa toimintaympäristöä. Ministeriössä luovuttiin jo kolmisen vuotta sitten vanhentuneesta jaosta liikenne- ja viestintäpolitiikkaan.

Uusien yhtiöiden toiminnan aloittaminen on osa liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistusta. Virastoja on vuoden 2019 alusta kolme: Liikenne- ja viestintävirasto, Väylävirasto ja Ilmatieteen laitos.

 

Nimitykset

Pertti Korhonen uuden Traffic Management Finland Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi

ANS Finlandin hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen on valittu vuoden 2019 alussa perustettavan liikenteenohjaus ja hallintapalvelu -yhtiö Traffic Management Finland Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi. Myös ANS Finland siirtyy vuodenvaihteessa Traffic Management -konsernin tytäryhtiöksi.

Korhonen on toiminut puheenjohtajana lokakuusta 2017 lähtien Air Navigation Services Oy:n halituksessa. Sen lisäksi hän toimii Finrail Oy:n hallituksessa ja useiden pörssi- ja kasvuyhtiöiden hallituksissa. Korhonen on aiemmin ollut mm. Outotec Oyj:n ja Elektrobit Oyj:n toimitusjohtajina sekä erilaisissa johtotehtävissä Nokia Oyj:ssä.

Traffic Management Finland Oy:n hallituksen muut jäsenet ovat Sauli Eloranta, Nina Kopola, Teemu Penttilä, Seija Turunen ja Katriina Vainio.

Traffic Management Finland Oy on valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, jonka tehtäviin kuuluvat meri-, rautatie- ja tieliikenteen ohjauspalvelut sekä niihin liittyvän tiedon keruu, hallinta ja hyödyntäminen. Yhtiö aloittaa toimintansa 1.1.2019.

Yksi Traffic Management Finland Groupiin kuuluva tytäryhtiö on Suomessa lennonvarmistuksesta vastaava ANS Finland

 

Vessel Traffic Services Oy:n toimitusjohtaja valittu

Vessel Traffic Services Oy:n toimitusjohtajaksi on 1.1.2019 alaken OTM, varatuomari Rami Metsäpelto. Hän on toiminut liikennevirastossa toimialajohtajana. VTS Finladn on osa Traffic management Finland konsernia, joka aloittaa toiminnan myös 1.1.2019.

 

Jaa artikkeli