30.09.2025

LARADI ry:n Syyspäivät Turussa

Laivanrakennusinsinöörien yhdistyksen LARADI ry:n perinteinen Syyspäivät – seminaari pidettiin 25.9.2025 hotellilaiva Boren tiloissa Turun satamassa.

Syyspäivien tunnelma oli poikkeuksellisen positiivinen, kun Meyer Turku oli juuri pari päivää ennen tapahtumaa julkaissut uutisen Icon-luokan risteilylaivasarjan jatkosta ja sen lisäksi vielä 10 vuoden tulevasta yhteistyöstä laivojen tilaajan Royal Caribbean–varustamon kanssa.

Osallistujia tilaisuudessa oli 80. Yritysedustajien lisäksi tilaisuudessa oli melko runsas joukko opiskelijoita erityisesti Turun AMK:sta, kun taas Aalto yliopisto oli valitettavan vaatimattomasti edustettuna. LARADIlla on noin 300 aktiivijäsentä ja sen lisäksi 40 yritystä kannatusjäseninä, joista osalla oli merkittävä taloudellinen taustarooli tapahtuman toteuttamisessa.

Päivän teemana oli kustannustehokas laivanrakennus pääotsikkona ”Maailmantalous kiristyy – kustannukset karkaavat”. Painopiste oli pitkälti risteilylaivojen toteuttamisessa. Meyer Turun telakalta kuultiin kaksi esitystä ostojohtaja Mikko Hakalalta sekä tuotekehityksen uusista vaatimuksista tuotekehityksestä vastuussa toimivalta Liina Vanhalalta.

Näiden lisäksi kuultiin erityisesti risteilylaiva-alan laite- ja kokonaistoimittajilta yrityskohtaisia katsauksia ja analyysejä viideltä yritykseltä: sisustuskokonaisuuksien toimittajat NIT ja Merima sekä Team Electric, EVAC ja Koja. Carinafourin Ari Viitasen esitys käsitteli digitaalisia ratkaisuja toimitusketjujen hallintaan ja esitysosion päätteeksi kuultiin vielä varustamon näkökulmista, joista kertoi Royal Caribbeanin Hannu Reinvall.

Antia rikastutti erityisesti se, että esittäjät tarkastelivat aiheitaan jonkin verran erilaisista lähtökohdista. Joissakin esityksissä lähestyttiin asiaa melko teoreettisesti ja toisissa taas hyvin käytännönläheisesti. Keskustelu oli esitysten päätyttyä vilkasta ja puheenjohtaja joutuikin aikataulusyistä jopa katkaisemaan keskustelun pariin otteeseen.

Esitelmäosion päätteeksi LARADI ry:n puheenjohtaja Tatu Laurila kiitti osallistujia aktiivisuudesta ja kertoi samalla LARADIn loppuvuoden tapahtumista, joita ovat perinteinen Koeponnistus 17.10. ja Vuosikokous yhdistettynä Kotkassa toteutettavaan ekskursioon 14.11. Tapahtuman lopuksi ohjelmassa oli yhteinen illallinen laivan Ankkuribaarissa.
Kuten monesti aikaisemminkin SS Bore (joka on välillä ollut MS Bore) osoittautui erinomaisen onnistuneeksi tapahtumapaikaksi: rento ja melkein merellinen ympäristö, hyvä palvelu ja erinomainen sijainti.

Teksti Eero Mäkinen
Kuvat Vikingfilmproductions

Jaa artikkeli
Celebration for Grants 2025