Elokuussa järjestettiin Saimaalla koeristeily, josta saatu palaute oli erittäin positiivista, Lappeenrannan kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen kertoo.
– Saimaalle tarvitaan runkoreitti ja kun se on olemassa, sen jälkeen on mahdollista rakentaa Saimaalle uskottava risteilytuote. Tällä hetkellä ei ole mitään isoa vahvaa reittiä, jonka yhteydessä voitaisiin puhua yönyliristeilyistä.
– Sen myötä nykyiset risteilytuotteet voisivat lähteä kehittymään entistä voimakkaammin.
Lähivuosikymmenten aikana Saimaalle on kehittynyt Sallisen mukaan täysin poikkeuksellinen matkailuinfra, pääosin venäläisten tuoman rahan ja tehtyjen investointien ansiosta.
– Meillä ei ole varaa menettää tätä matkailuinfraa ja siksi on keksittävä tuotteita näille matkailuyrittäjille. Tämä on myös se syy, miksi olen itse lähtenyt voimakkaasti valmistelemaan asiaa ja nähnyt sen ison kuvan, minkälainen tuote meidän pitää saada Saimaalle.
Matkailu-ala on Sallisen mukaan kokonaisuudessaan vaikeassa tilanteessa Itä-Suomessa.
– Meillä on ollut ongelmia, mutta uskon että pystymme jatkamaan yhteistyökumppaniemme kanssa eteenpäin. Sen takia uusia tuotteita on kehitettävä.
Risteilyjen osuus on päivittäinen muutama tunti.
– Tärkein tekijä on Saimaa ja sen luonto sekä majoituspaikkojen palvelut ja lähialueiden luonto. Majoituspaikat ovat jo itsessään huikeita nähtävyyksiä. Niihin pitää panostaa ja on yrittäjistä kiinni, miten hyvin saavat tämän toimimaan.
Saimaalla rakennetaan risteilymatkailutuotetta
Ensi kesänä Saimaalla voi risteillä jopa viikon mittaisen matkan Lappeenrannasta Kuopioon ja Mikkelistä Joensuuhun.
