Pohjoismaiden MEP:it keskustelivat merenkulun tulevaisuudesta Strasbourgissa Suomen, Tanskan ja Ruotsin varustamoyhdistykset järjestivät yhteisen ”The Future of Nordic Shipping” keskustelutilaisuuden pohjoismaisille Euroopan parlamentin jäsenille Strasbourgissa 11.2. Uutiset 13.02.2025
Elomatic ja Wärtsilä ovat allekirjoittaneet lisenssi- ja yhteistyösopimuksen Elomatic, kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointiyritys ja teknologiakonserni Wärtsilä, ovat allekirjoittaneet lisenssi- ja yhteistyösopimuksen, joka koskee Elomaticin Elogrid-ratkaisun aineettomia oikeuksia, teknologiaa ja tavaramerkin käyttöä. Uutiset 12.02.2025
EU-kilpailutus käynnistyy öljyvahinkojen torjuntavalmiuden kasvattamiseksi Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA on avannut kilpailutuksen neljää valmiusalusta koskevien erillisten sopimusten solmimiseen. Sopimuksilla halutaan parantaa jäsenvaltioiden öljyvahingon torjuntavalmiutta sijoittamalla valmiusaluksia eri puolille Euroopan vesialueita. Uutiset 10.02.2025
Laivameklareiden johto kokoontui Helsingissä Kokousta edeltäneessä seminaarissa esillä olivat erityisesti Trumpin tuontitullit ja niiden aiheuttama talouden epävarmuus. Ilmassa on kuitenkin korkojen laskun myötä odotusta paremmasta ja jollain aikavälillä tulossa oleva Ukrainan jälleenrakennus tulee avaamaan uusia markkinoita. Uutiset 07.02.2025
Oulun satamassa pilotoidaan turvallisuutta ja resilienssiä parantavia teknologioita Uutiset 06.02.2025
Kaskinen etsii kesäksi majakanvartijaa Sälgrundin saarella, Kaskisten saarikaupungin edustalla, sijaitsee vuonna 1875 rakennettu majakka sekä kulttuurihistoriallisesti arvokas entisen luotsiaseman ympäristö. Tälle saarelle Kaskisten kaupunki etsii majakanvartijaa kesäkaudelle 2025. Uutiset 05.02.2025
Meripelastusseura kehittää uudenlaista pelastusvenekonseptia Suomen Meripelastusseura on hankkinut Englannista käytettynä hyväkuntoisen Atlantic 85 -pelastusveneen rungon Algol Oy:n tuella. Vuoden 2025 aikana selvitetään mahdollisuuksia hyödyntää venemallia hytillisenä pelastusveneenä. Uutiset 03.02.2025
Suomeen ensimmäinen merilogistiikan alan tradenomitutkinto-ohjelma SAMK on valmistellut Suomen ensimmäistä tradenomitutkintoa, jossa voi suuntautua merilogistiikan alalle. Tavoitteena on vahvistaa huoltovarmuutta ja varmistaa merilogistiikan toiminta osana Suomen kilpailukykyä. Tutkinto on suunniteltu yhteistyössä alan yritysten kanssa. Uutiset 01.02.2025
MERENKULUN SÄÄTIÖN apurahat vuodelle 2025 ovat haettavissa helmikuussa Merenkulun säätiön apurahat Suomen merenkulun ja meritekniikan alojen edistämiseksi ovat haettavissa 1.-28.2.2025. Uutiset 31.01.2025
Summa Defence Oy ja Meriaura Group Oyj yhdistyvät uudeksi puolustusalan konserniksi Uutiset 29.01.2025
Merivoimat harjoitteli kauppamerenkulun suojaamista Merivoimat toteutti kahden suomalaisen kauppa-aluksen suojaamisharjoituksen keskiviikkona 22.1.25 Itämerellä. Uutiset 23.01.2025
Uudenkaupungin Työveneelle ja Baltic Workboatsille 110 miljoonan euron laivatilaus Belgiaan Uutiset 21.01.2025