22.12.2022

Tuleeko joulupukki tänä vuonna?

Vuosi sitten saimme lukea kauhuissamme, kuinka maailmanlaajuiset toimitusketjut ovat jumissa. Media kaikkialla maailmassa huusi, että joululahjat eivät ehdi jouluksi lasten luokse – ja näinhän siinä useissa perheissä kävikin.

Syy joulupukin ongelmiin oli satamissa. Satamien ulkopuolella odotti kymmeniä valtavia konttilaivoja täynnä joululahjoja ja muuta tavaraa sisältäviä kontteja, mutta kontteja ei saatu tyhjennettyä ruuhkautuneissa satamissa. Pulaa oli sekä työvoimasta (jota koronan jälkeen oli vähennetty, ja josta moni oli karanteenista) että ihan fyysisestä satama-alueesta konttien välivarastointiin.Samaan aikana konttivarustamot tekivät hurjia voittoja. Kun laivat odottivat satamien edustalla, pulaa oli sekä laivoista että konteista. Tavaran ostajat olivat valmiita maksamaan ennennäkemättömiä summia saadakseen oman konttinsa kulkemaan. Niinpä konttien hinnat nousivatkin pilviin.Tilanne rauhoittui viime vuoden aikana. Satamien koronarajoitukset ja ruuhkat satamissa hellittivät. Nyt konttirahtienkin hinnat ovat pudonneet lähes takaisin muutaman vuoden takaiselle tasolle. Voimmeko siis huoahtaa helpotuksesta? Onko nyt vihdoin tyyntä merenkulkualalla? Pääseekö joulupukki kulkemaan?Tässä kävi kuitenkin juuri kuin logistiikan että merenkulkutalouden oppikirjat varoittavat, luki sitten kumpaa alaa tahansa (kiinnostuneet voivat lukea piiskaefektistä tai merenkulun laivamarkkinoiden heilunnasta).Kun toimitusketju hidastelee, yritykset investoivat lisää kapasiteettiin, jotta saadaan tavara kulkemaan. Konttivarustamot tekivät korkeiden rahtihintojen avulla valtavia voittoja, ja käyttivät rahat siihen, mitä osaavat ja mistä oli pulaa. Varustamot tilasivat uusia ja entistä isompia – ja siten kilpailukykyisempiä – laivoja sekä tietysti myös kontteja.Lopputuloksena meillä on tänä päivänä jo liikaa sekä kontteja että konttilaivoja, ja lisää on tilauksessa. Nyt jo näemme, että purkutelakat saavat tällä hetkellä huomattavan määrän romutettavaa konttitonnistoa – antamaan tilaa markkinoilla uusille laivoille.Kuluttajan kannalta asiat ovat siis hetkeksi hyvin – jos rahaa jää nousseilta energianhinnoilta, toimitusketjut tuovat kyllä tavarat joulupukille. Sen sijaan konttivarustamoiden tulee varautua vaikeisiin aikoihin. Paljon yhä isompia aluksia tulee markkinoille, mikä tarkoittaa, että konttikuljetusten hinnat laskevat. Heikoimmassa asemassa olevilta varustamoilta voi loppua raha toimintaansa että uusien alustensa maksamiseen.Pahimmillaan konttivarustamoiden yli-investoinnit voivat johtaa varustamoiden konkurssiin, kuten näimme pankkikriisin seurauksena tapahtuneen Hanjin Shippingin konkurssissa lopulta 2017. Mikä taas sotkee joulupukin toimitusketjut, kun kontit eksyvät maailmalla. Mutta tämä ei tapahdu vielä tänä vuonna.Tänä vuonna joulupukki pääsee matkaan lahjoineen. Ja muistakaamme me niitä perheitä, joille sodan tai energiahintojen takia joulupukki ei pääse.

Ulla Tapaninen

Tallinnan teknillisen yliopiston meriliikenteen professori.

Ulla Tapanisen blogipalsta.

Jaa artikkeli