Toimitusjohtaja Matti-Mikael Koskinen sanoo, että AtoB@C:n (aiemmin ESL Shipping) jäävahvistetut irtolastialukset ovat Kanadan vesillä mukana nyt jo neljättä kesää peräkkäin.
– Ajamme siellä tänäkin kesänä kahdella laivalla eli reilun 56 000 dwt:n Arkadialla ja Kumpulalla. Näistä lähempi laiva on jo menossa Baffinin maalle, mutta en nyt näin autosta muista sitä, että kumpi, Koskinen kertoo.
Vuonna 2012 valmistuneita 1A-jääluokan m/s Arkadiaa ja m/s Kumpulaa kutsutaan supramax-luokan irtolastialuksiksi. Mistä tämä nimitys johtuu?
– Sepä onkin hyvä kysymys. Varmaan se johtuu siitä, että bulkkerit ovat aina vain kasvaneet suuremmiksi. Ja nykyään kaikkein suurimpia valtameriluokan aluksia sanotaan ultramax -kokoluokan bulkkilaivoiksi, Koskinen aprikoi laivojen koon kehittymistä.
Baffinlandin kaivosten lasteja eli kanadalaista rautamalmia kuljetetaan Pohjois-Eurooppaan täkäläisille metallinjalostusyhtiöille.
– Luoteisväylällä ajamme vähemmän spot-lasteja, koska meillä on asiakkaiden kanssa pidempiaikaisia kuljetussopimuksia, Koskinen selostaa.
Aspo Oyj:n täysin omistama varustamo ESL Shipping Oy vei pari vuotta sitten elokuussa päätökseen yrityskaupan, jossa ESL Shipping osti varustamoliiketoimintaa harjoittavien ruotsalaisten AtoB@C Shipping AB:n ja AtoB@C Holding AB:n osakekannat. Yrityskaupan arvo oli 30 miljoonaa euroa. Samalla ESL Shipping laajensi asiakaspohjaansa raaka-aineiden kuljetuksista teollisuuden tuotteiden kuljetuksiin.
Luoteisväylällä riittää tälläkin kaudella vipinää
Luoteisväylällä toimii myös Suomessa 1998 rakennettu ja Viroon myyty pikkumurtaja Botnica. Kanadalainen kaivosyhtiö Baffinland Iron Mines Corporation on jatkanut monitoimimurtajan aikarahtausta vielä tälle vuodelle eli kesä-lokakuun lopun väliseksi ajaksi.
Vesselfinder.comin tietojen mukaan ib Botnica ajoi viikon lopulla Grönlannin länsipuolisilla merialueilla ja suuntasi kohti Baffinlandin Milne Inletin malmisatamaa. Samaan aikaan m/s Kumpula ajoi Pohjois-Atlantilla kohti Baltimorea, kun m/s Arkadia oli Itämerellä matkalla Muugaan.
Vaikka energian kuljetukset Venäjältä Koillisväylää pitkin saavat enemmän palstatilaa, kesäisin kuljetetaan yhä enemmän bulkkilasteja myös Kanadan aluevesiltä Luoteisväylältä. Kiinalaiset ostavat pääsääntöisesti hiiltä Venäjältä ja rautamalmia Kanadasta.
Pohjoisilla merillä suurimmat jäävahvistetulla tonnistolla liikkuvat varustamot ovat Golden Ocean Group, Oldendorff Carriers ja Tanskassa päämajaansa pitävä, yhdysvaltalaisen Pangaea Logistics Solutionsin hallitsema Nordic Bulk Carriers. TradeWindsin mukaan kaikki kolme bulkkivarustamoa aikovat laajentaa kuljetuksiaan näillä reiteillä tänä vuonna, koska kiintojäiden sulaminen on pidentänyt purjehduskautta.
Luoteisväyllä syyskuu on tyypillisesti vilkkain purjehduskausi, ja on ollut sitä jo kolmena vuonna peräjälkeen. Kaikki kolme mainittua varustamoa liikennöivät myös Koillisväylällä Murmanskin satama tukikohtanaan.
Teksti: Markku Pervilä