Hallinnansiirto perustuu Liikenne- ja viestintäministeriön selvitykseen Liikenne- ja viestintäalan museotoiminnan järjestämisestä vuodelta 2020.
S/s Saimaa on määritelty merenkulun historian kannalta kansallisesti arvokkaaksi alukseksi jo 1980-luvun lopussa Aatos Erkon johdolla työskennellen Laivamuseotoimikunnan mietinnössä. Alus on rakennettu Turussa Wm Crichton & Co:n telakalla vuonna 1893. Se on toiminut 1980-luvulle asti Saimaan alueen laivaväylien hoitotehtävissä ja sen jälkeen mm. valtion edustuskäytössä. Höyrylaiva on pidetty liikkuvana, että sen kunto säilyisi hyvänä ja se periaate jatkuu. Saimaan kulttuurihistoriallinen arvo on merkittävä ja sen lähde- ja dokumenttiarvo on huomattava johtuen pitkästä historiasta yhden omistajan hallussa. Se edustaa valtiollista historiaa ja jo 1600 -luvulla syntyneiden valtion merenkulun tukitoimintojen historiaa 130 vuoden ajalta.
Aluksen kotisatamana säilyy Savonlinna ja alus on kesäisin nähtävänä Riihisaaren – Savonlinnan museon museoaluslaiturissa Olavinlinnan naapurissa Suomen kansallismuseon ja Savonlinnan kaupungin välillä solmitun sopimuksen mukaisesti. Tavoitteena on tuoda tämä kansallisaarre entistä laajemmin yleisön nähtäville. Vuoden 2023 purjehduskaudella s/s Saimaa nähdään mukana mm. Saimaan höyrylaivaregatassa Mikkelissä 7.7.2023. Regatan jälkeen se kiinnittyy Riihisaaren laituriin.
Suomen merimuseo vastaa aluksen hoidosta ja restauroinnista sille osoitetulla vuotuisella määrärahalla. Miehityksestä vastaa ostopalveluna Meritaito. Ajatuksena on, että tälle alukselle käyttö on parasta suojelua ja yksi tavoite liikkuvan aluksen ylläpidossa on höyrylaivojen käyttöön liittyvien taitojen ja pätevyyksien ylläpito ja siirtäminen uusille sukupolville. Ajopäiviä on suunniteltu vuoden 2023 purjehduskaudelle n. 20.
Aluksen esittelystä yleisölle kotisatamassa vastaa Riihisaari – Savonlinnan museo. Museossa on kesällä 2023 esillä aluksen historiaa esittelevä näyttely ”Luotsilaiva Saimaa 130-vuotta” 10.9. asti. Riihisaaressa on nähtävänä myös s/s Salama, s/s Savonlinna ja s/s Mikko. Suomen merimuseon museoalukset jäänmurtaja Tarmo ja majakkalaiva Kemi ovat puolestaan nähtävänä Kotkassa Merikeskus Vellamon laiturissa.
Aluksen teknisiä tietoja:
Pituus: 24,7 m, leveys: 5,4 m, syväys: 1,7 m
Uppouma: 74 t, nopeus: 10 s
Alkuperäinen kattila: Skottilainen, Valmistumisvuosi: 1893
Nykyinen kattila: Lypsyniemen konepaja, Savonlinna 1925
Tulipinta: 60 m², paine: 8 kp/cm², tilavuus: 7,2 m³, polttoaine: puu
Kirjoittaja: museopalvelujohtaja Tiina Mertanen, Suomen kansallismuseo