Uusi yhteisterminaali tulee sijoittumaan Tallink Siljan nykyiselle check-in-alueelle. Pinta-alaa terminaalilla tullee tämänhetkisten arvioiden mukaan olemaan noin 12 000 neliömetriä. Tarjouspyynnöt arkkitehtitoimistoille ovat lähdössä, mutta tietyt reunaehdot ovat jo selvillä.
– Rakentamisessa on huomioitava jopa kuudentuhannen ihmisen yhtäaikainen olo terminaalissa. Mukavuus ja viihtyisyys ovat tärkeitä, mutta niiden rinnalla erityistä huomiota on kiinnitettävä terminaalitoimintojen sujuvuuteen. Tähän liittyvät muun muassa aluksiin siirtymisen ja sieltä poistumisen nopeus ja vaivattomuus sekä joukkoliikenteen liittymät. Digitalisointi on tärkeässä roolissa sekä palvelujen sujuvuuden että matkustajien ja rahdin turvallisuuden kannalta. Eri alojen osaamisella ja viranomaisten yhteistyöllä tavoitteet ovat saavutettavissa, Turun Satama Oy:n toimitusjohtaja Erik Söderholm vakuuttaa.
Kansainvälisestikin merkittävän investoinnin kustannusarvio on 172 miljoonaa euroa. Hyväksytyn rahoitusjärjestelyn mukaisesti Turun Satama rahoittaa hanketta sen rakennusaikana kassavaroilla ja tulorahoituksella 47 miljoonalla eurolla. Loput 125 miljoonaa euroa rahoitetaan luottolimiitillä, joka hankkeen valmistuttua konvertoidaan tasalyhenteiseksi 15 vuoden antolainaksi. Hankkeeseen haetaan myös EU-tukea.
– Aiesopimus uudesta yhteisterminaalista solmittiin Turun Sataman, Turun kaupungin, TallinkSiljan ja Viking Linen välillä jo vuonna 2018. Suunnittelun aikana käytiin läpi monia vaihtoehtoisia ratkaisuja tiiviissä yhteistyössä laivayhtiöiden kanssa, joiden sitoutuminen hankkeeseen kesti myös korona-ajan tuomat haasteet. Nyt aikaansaatu päätös mahdollistaa siirtymisen käytännön suunnitteluun esimerkiksi terminaalin arkkitehtuurin ja tilaratkaisujen osalta, Söderholm toteaa.
Hankkeen kannattavuuslaskelmilla vahva perusta
Lähtökohtana investointihankkeen kannattavuudelle on Turun ja Tukholman välisen liikenteen matkustaja- ja rahtimarkkinan suuruus ja kehitys. Oletuksena on, että reitillä kulkee vuodesta 2026 alkaen noin 3,5 miljoonaa matkustajaa vuodessa ja sekä alusten että rahdin määrä pysyvät suurin piirtein nykyisellä tasolla. Turun Yliopistolta tilattu riippumaton arvio tukee Turun Sataman näkemystä liikenteen kehityksestä. Sen perusteella yhtiön esittämät arviot ovat ovat realistisia ja tukevat investoinnin käynnistämistä.
– Sataman henkilöliikenteen taso on ollut viime vuosina kolmen ja neljän miljoonan matkustajan välillä vuosittain lukuun ottamatta koronavuotta 2020. Ensi vuoden alussa liikenteeseen tuleva uusi Viking Glory -alus sekä nykyaikainen yhteisterminaali tulevat varmasti lisäämään matkustajien kiinnostusta Turun ja Tukholman välistä liikennettä kohtaan. Positiivisia odotuksia tulevasta kehityksestä luo myös esimerkiksi trendinä kasvava maata pitkin matkustaminen, joka yhdistää Ruotsin reittimme Tukholmasta Eurooppaan suunniteltuihin uusiin junayhteyksiin.
Erik Söderholm muistuttaa Turun sataman merkityksestä myös Skandinavian rahtiliikenteelle. Matkustajien lisäksi reitillä kulkee rahtia noin 1,8 miljoonaa tonnia ja rahdin määrä on kehittynyt suotuisasti, kun Lounais-Suomen satamiin on siirtynyt korona-aikana tavaraliikennettä muista satamista.
– Rahdin siirtymistä Helsingistä Turkuun oli nähtävissä jo ennen kriisiä. Yksi merkittävä tekijä tässä on Turun reitin matka-aika, joka on täsmälleen sama kuin kuljettajien lakisääteinen lepoaika. Neljän päivittäistä lähtöä mahdollistavat myös kuljetusten ja jakelun tehokkaamman aikataulutuksen.
Ferry Terminal Turku tukee myös kaupunkikehitystä
Ferry Terminal Turku -hankkeen toteutuminen vauhdittaa myös Linnanniemen alueen jatkosuunnittelua vapauttamalla nykyisen Viking Linen kenttäalueen muuhun käyttöön. Aluetta on tarkoitus kehittää merelliseksi, eläväksi ja toiminnaltaan monipuoliseksi alueeksi, joka on ympäri vuoden houkutteleva niin kaupunkilaisille kuin matkailijoille. Linnanniemen lisäksi terminaalihanke vapauttaa maata Herttuankulman alueen jatkokehittämiseen, tavoitteena luoda vetovoimainen alue yhteydellä mereen.
Kokonaisuutena uuden terminaalin rakentamisen arvioidaan tuovan Turun kaupungille Linnanniemen ja Herttuankulman jatkon kiinteistökehityksestä jopa 65 miljoonan euron nettotuoton.
Turun Satama kehittää myös muuta satamakokonaisuutta
Ferry Terminal Turku -hankkeen rinnalla Turun Satama jatkaa myös Länsisataman kehittämistä kaikkien asiakasryhmien odotuksia ja tarpeita kuunnellen. Yhtenä osana tätä on käynnistymässä Länsisataman Gatehousen rakentaminen. Uusi Gatehouse tulee kokoamaan saman katon alle niin sataman omat kuin kaikkien satamassa toimivien operaattorien palvelut. Rakennuksen suunnittelu on käynnissä ja valmistumistavoite on vuodessa 2023.
– Turun Satama haluaa luoda parhaat edellytykset matkustaja- ja rahtiliikenteelle Turusta Skandinaviaan ja Keski-Eurooppaan. Ferry Terminal Turku -hanke sekä Länsisataman uudistukset merkitsevät suurta askelta eteenpäin kohti tulevaisuutta. Odotukset ovat korkealla, mutta ne saavutetaan yhdessä, Söderholm vakuuttaa.
Lähde: Turun Sataman verkkolehti Aboard
Teksti: Kari Ahonen
Kuvat: Jarmo Piironen ja Markku Koivumäki