– Kyseessä oli jo pidemmän aikaa suunnitteilla ollut testikäynti Maarianhaminassa. Se tehtiin sillä ajatuksella, että Maarianhamina voi vastaisuudessa toimia varasatamana laivoillemme, esimerkiksi huonojen sääolosuhteiden vallitessa, kertoi yhtiön varatoimitusjohtaja Tom Pippingsköld.
Matkan tiedotusosuudessa Finnlines päivitti medialle muun muassa mittavan investointiohjelmansa tilannetta.
– Viiden aluksen rakennustyöt ovat menneet hyvin ja täysin aikataulussa, ensimmäinen ro-ro-alus luovutetaan meille loka-marraskuussa tänä vuonna ja loput kaksi alusta seuraavat perässä kolmen kuukauden välein eli vuoden 2022 aikana saamme kaikki kolme ro-ro-laivaa liikenteeseen, Pippingsköld sanoi.
Yhtiön kaksi uutta hybridi-ropaxia valmistuvat vuoden 2023 aikana. Investointiohjelma on yli puolen miljardin arvoinen ja siinä panostetaan kapasiteetin kasvun lisäksi vahvasti ympäristötehokkuuteen. Esimerkiksi satamassaoloaikana alusten käyttövirtaa saadaan akuista sekä maasähköstä, diesel-moottoreiden sijasta.
Laajenevan laivaston vuoksi myös varustamon henkilökunnan tarve kasvaa useilla sadoilla. Rekrytointia vauhditetaan kampanjalla, jolla houkutellaan ammattilaisia hakemaan töitä Finnlinesiltä.
– Suomi on siitä hyvää maa, että meillä on erittäin korkeatasoinen koulutus tällä alalla. Se ottaa huomioon meidän merenkulkumme erityispiirteet, kuten ankarat talvet ja jääolosuhteet, varatoimitusjohtaja kertoo.
Korona-aika kuritti merenkulkualaa monin tavoin, mutta Finnlines selvisi siitä kohtalaisen hyvin, vaikka käänteet olivat dramaattisia.
– Vienti ja tuonti pieneni voimakkaasti heti huhtikuun alussa, ja matkustajaliikenne lakkasi käytännössä kokonaan. Kaiken kaikkiaan meillä lähti noin sata miljoonaa liikevaihdosta, mutta me myös onnistuimme reagoimaan tilanteeseen nopeasti ja pystyimme sopeuttamaan liiketoimintaamme tilanteeseen, Pippingsköld kuvailee viime vuotta.
Vuosi 2021 kuitenkin osoittaa vahvoja elpymisen merkkejä, vaikka vuoden ensimmäinen kvartaali oli heikompi kuin edellisen vuoden vastaava jakso Finnlinesilla.
– Huhti-toukokuussa Suomen talous on alkanut piristyä ja erittäin positiivisia merkkejä on nähtävissä esimerkiksi meidän volyymeissamme, Pippingsköld sanoo.
Lähitulevaisuus siis nähdään Finnlinesillä valoisana, ja kriisin loppua odotellaan positiivisella asenteella. Joitakin haasteita silti vielä nähdään.
– Me odotamme, että tämä vuosi tulee olemaan ihan hyvä vuosi, koronasta huolimatta. Joskin tähän pitää laskea mukaan, että Suomen hallitus purkaa rajoituksia mahdollisimman nopeassa tahdissa ja muun Euroopan kanssa samoilla periaatteilla. Se on edellytys, että matkustajaliiketoiminta saadaan taas kunnolla käyntiin, Pippingsköld sanoo lopuksi.
Teksti ja kuvat Toni Panula