– On suuri ilo päästä osallistumaan tähän yhdistyksen 40-vuotisjuhla seminaariin. Suomen Vesitiet ry on ymmärrystä lisäävä toimija Suomen vesiliikenteen kentällä, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka sanoi Vesitiet ry:n juhlaseminaarissa toukokuussa.
Harakka totesi Venäjän oikeudettoman hyökkäyksen Ukrainaan kuitenkin osin latistavan juhlatunnelmaa. EU:n ja muiden kansainvälisten yhteisöjen pakotteet vaikuttavat laajasti.
– Venäläisten meri- ja maakuljetuksia EU-alueella on rajoitettu ja tilanne tulee ilman muuta vaikuttamaan myös Suomen liikennejärjestelmään.
Pakotteet vaikuttavat yritysten toimintaan ja ja markkinoiden logistisiin ratkaisuihin laajalti.
Esimerkkinä ministeri mainitsi Saimaan kanavan tilanteen. Hän korosti kanavasopimuksen olevan voimassa vielä seuraavat 40 vuotta. EU:n pakotteet eivät suoranaisesti koske Saimaan kanavaa.
– Kanava on edelleen käytettävissä osana väyläverkkoa. Pakotteilla on kuitenkin rajoitettu liikennettä ja pääsyä satamiin. Muut alukset voivat liikennöidä väylällä, jos lastin kantaja katsoo sen kannattavaksi.
LVM esityksestä hallitus antoi toukokuussa eduskunnalle Saimaan kanavan kehittämishankkeen rahoituksen peruuttamisehdotuksen toisessa lisätalousarviossa.
– On selvää, että joudumme kaikki toimimaan erittäin epävarmassa tilanteessa. Siksi haluan tänään kiinnittää huomiota siihen, miten voimme parantaa tilannekuvaamme liikennejärjestelmien tarpeista ja muutoksista.
Liikenne 12 suunnitelma tuo pitkäjänteisyyttä
Harakka nosti esille ensimmäinen valtakunnallisen Liikenne 12 -liikennejärjestelmäsuunnitelman, jonka tavoitteisiin ja toimeenpanoon kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet riippumatta tulevista hallituspohjista.
– Tämä luo lähtökohdat koko Suomen liikenneverkon ja palveluiden suunnitteluun ja näin lisäämme pitkäjänteisyyttä liikennepolitikkaan. Suunnitelman valmistelun aikana on kerätty paljon tietoa liikennejärjestelmästä ja sen kehittämistarpeista, tietoa jota ei aikaisemmin ole ollut tai sitä ei ollut kerätty.
– Liikennejärjestelmää koskevaa tietoa kootaan ja jalostetaan eri tarpeisiin yhteistyössä monien eri toimijoiden kanssa ja tottakai myös elinkeinoelämää kuunnellen.
Harakan mukaan tiedon merkitys korostuu rajusti ja nopeasti.
– Sivumennen sanoen sekään ei ole merkityksetöntä, että voimme ajoittaa hankkeita niin että saantimme EU-rahoituksesta voidaan optimoida.
Liikenne 12 huomioi merenkulun ja rannikkoliikenteen osana kokonaisuutta ja Saimaan liikenteen osana Suomen merenkulun järjestelmää.
– Suunnitelma kannustaa selvittämään yhteistyössä maakuntien sisävesiliikenteen toimijoiden kanssa miten sisävesiliikennettä voidaan kehittää samalla kun lisätään päästövähennyksiä koskevaa tutkimusta.
Harakan mukaan myös luotsausmaksujen kohtuullisen tason turvaamista jatkossakin on pidetty tärkeänä sisävesiliikenteen edistämiseksi.
– Lisäksi haluamme hyödyntää liikenteen ja logistiikan digitalisoitumisen ja automatisaation mahdollisuudet täysimääräisesti.
Vihreä kehitys siirtää liikennettä vesiteille
Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on asettanut tavoitteeksi siirtää liikennettä maanteiltä ja rautateiltä vesiteille. Harakka toteaakin sisävesiliikenteen merkityksen korostuneen Euroopan laajuisen TEN-T verkoston kehittämisessä.
Sisävesiliikenteellä on merkittävä rooli vihreässä siirtymässä myös kansallisella tasolla.
– Kuljetusten siirtäminen vesille on usein ympäristöteko ja meillä kymmenien tuhansien järvien maana on tähän valtava potentiaali. Riippuu kuitenkin toimijoiden aidosta halusta siirtää liikennettä vesille vallitsevissa olosuhteissa. Jo ennen kriisiä sisävesikuljetukset kilpailivat haastavassa tilanteessa kumipyöräkuljetusten kanssa.
Harakka lupaa ministeriön kuuntelevan herkällä korvalla arvioita sisävesiliikenteen kilpailukyvystä ja sen kehityksestä.
– Aluskannan uusiutuminen ja vaihtoehtoisiin polttoaineisiin siirtyminen ovat yhtä keskeisiä asioita kuin meriliikenteessä ja toivon, että TEN-T verkoston laajennukset kannustavat tähän siirtoon.
– Uskon että Vesitiet ry:llä on tärkeä rooli tässä jatkuvassa keskustelussa merenkulun sekä sisävesiliikenteen osalta. Onnittelen yhdistystä sen pitkästä taipaleesta ja toivotan innostuksia ja ovialluksia työhön myös jatkossa.
Vaula Aunola
