05.09.2019

HELCOM GREEN TEAM kokoontui Donsö Shipping Meet tapahtumassa

HELCOM kokouksen fokuksena oli erityisesti kesän aikana lanseerattu GREEN TEAM raportointimekanismi. Tapahtuma keräsi Donsön piskuiselle saarelle Ruotsiin 2000 kävijää ja 260 näytteilleasettajaa kuulemaan merenkulkualan ajankohtaisista aiheista ja nauttimaan saariston tunnelmasta.

Donsön saari tarjoaa kongressille idylliset puitteet.

Donsö Shipping Meet 2019 järjestettiin 3.-4.9. Ruotsissa Donsön saarella. Göteborgin edustalla sijaitseva saari on tunnettu tankkerivarustamoiden keskittymänä ja siellä vuodesta 2009 lähtien, joka toinen vuosi järjestetty kongressi on kasvanut yhdeksi pohjoismaisen merenkulkualan keskeisimmäksi kohtaamispaikaksi. Kaksipäiväinen tapahtuma keräsi Donsön piskuiselle saarelle yli 2000 kävijää ja 260 näytteilleasettajaa kuulemaan merenkulkualan ajankohtaisista aiheista ja nauttimaan saariston tunnelmasta. Tapahtuman pääsponsorina toimi Wärtsilä.

Kongressin pääaiheita olivat muun muassa vastuullisen merenkulun rahoitus ja tulevaisuuden rekrytointi. Osana ohjelmaa nähtiin myös lavalla Suomen Varustamoiden toimitusjohtaja Tiina Tuurnala, kun pohjoismaisten varustamoyhdistysten johto esiintyi ”CEO’s on stage” -keskustelutilaisuudessa. Toimitusjohtajat keskustelivat eurooppalaisen merenkulun tulevaisuudesta ja muun muassa siitä, miten uudelleen valittu EU:n parlamentti vaikuttaa alan koulutukseen ja tutkimukseen.

CEO’s on stage; Rikard Engström, Tiina Tuurnala ja Anne H. Steffensen

– Pohjoismaisilla varustamoilla on samat haasteet ja yhteistyömme toimii sujuvasti. Meillä on hyvää osaamista ja olemme Euroopassa edelläkävijöitä, Tuurnala kuvaili pohjoismaalaisesta yhteispelistä kysyttäessä.

Muita pohjoismaita edustivat Tanskan Anne H. Steffensen ja Ruotsin Rikard Engström.

 

HELCOM keskittyi raportointimekanismiin

Donsö Shipping Meetin yhteydessä saarella kokoontui myös HELCOM GREEN TEAM. GREEN TEAM on elinkeinon ja viranomaisten muodostama Itämeren merellisen ympäristön suojelukomission (HELCOM) alatyöryhmä, joka keskittyy vihreän teknologian, vastuullisen merenkulun ja vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöönoton edistämiseen.

Kongressivieraat pääsivät rentoutumaan pohjoismaisten loungessa.

HELCOM kokouksen fokuksena oli erityisesti kesän aikana lanseerattu GREEN TEAM raportointimekanismi. Raportointimekanismin kyselyn alustavat tulokset osoittivat, että vihreän merenkulun edistämisen pullonkaulat liittyvät pääasiallisesti vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuuriin, biopolttoaineisiin, maasähkön saatavuuteen, sekä rahoitukseen. HELCOM GREEN TEAM toimii kansainvälisenä yhteistyöalustana, jonka tarkoituksena on mahdollistaa, että näihin haasteisiin pystytään tulevaisuudessa vastaamaan.

Ensimmäistä kertaa saarella järjestettiin myös suuri koululaisille ja opinto ohjaajille suunnattu rekrytointitapahtuma ”Satsa på Sjöfart”. Noin 2000 yläkouluikäistä nuorta vieraili saarella, jossa he pääsivät kuulemaan merenkulkualan ammateista ja muun muassa osallistumaan tutustumiskäynneille Donsöläisten varustamoiden rahtilaivoihin.

Donsö Shipping Meetin ensimmäinen konferenssipäivä päättyi perinteiseen tapaan juhlallisella gaalaillallisella, johon osallistui yli 1900 henkeä varta vasten illallista varten rakennetussa teltassa.

Saman katon alla gaalaillallisesta nautti yli 1900 henkilöä.

Teksti ja kuvat: Maj Jäntti

Jaa artikkeli