Helsingin Sataman tammi-maaliskuussa kautta kulkeneen kokonaistavaraliikenteen määrä oli 3,2 M tonnia (-8,9 % edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna). Siitä tuontia oli 1,5 miljoonaa tonnia (-9,5 %) ja vientiä 1,7 miljoonaa tonnia (- 9,3 %).
Yksiköidyn tavaraliikenteen määrä oli 2,8 M tonnia (- 4,0 %).
– Vuoden alku oli rahtiliikenteessä positiivinen, mutta helmi-maaliskuussa poliittiset lakot iskivät lujaa myös Helsingin Sataman kautta kulkevaan tavaraliikenteeseen. Rekkaliikenne kulki, mutta kaikki muu tavaraliikenne oli lähes pysähdyksissä. Lisäksi lakkojen ulkopuolelle jäi jonkin verran huoltovarmuuden piiriin kuuluvia kuljetuksia, Helsingin Sataman toimitusjohtaja Ville Haapasaari kertoo Sataman verkkosivuilla.
– Ilman muuta poikkeuksellisen pitkillä lakoilla tulee olemaan näkyvä negatiivinen vaikutus myös taloudelliseen tulokseemme. Samaan aikaan huolestuttaa lakkoilun vaikutukset odotuksissa olleeseen Suomen talouden positiiviseen käänteeseen, hän lisää.
Matkustajien määrä kasvoi maltillisesti
Linjaliikenteessä kulki tammi–maaliskuussa 1,7 miljoonaa matkustajaa, mikä on 4,7 % enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana.
Helsingin ja Tallinnan välinen laivareitti oli tavalliseen tapaan kaikkein vilkkain. Sillä kulki 1,4 M matkustajaa (+5,5 %).
– MS Cinderellan paluu Viking Linen toiseksi Tukholman reitin laivaksi on positiivinen asia, joka osaltaan ennustaa hyvää vuotta matkustajaliikenteessä, Haapasaari arvioi.
Suurin osa Helsingin Sataman kautta kulkevasta tavarasta on Suomen ulkomaankaupan yksiköityä tavaraliikennettä, eli konteissa, rekoissa ja perävaunuissa kuljetettua rahtia.