Kesällä ruotsalainen Eolus sai tutkimusluvat Selkämerellä kahdelle hankkeelle, jotka ovat jo saaneet nimet Wellamo ja Navakka. Viime viikolla valtioneuvosto on myönsi merialueen ja merenpohjan tutkimusluvat Ilmatar Offshoren kahdelle uudelle hankealueelle. Bothnia- ja Bothnia West -hankealueet sijaitsevat Suomen talousvyöhykkeellä (Finnish Exclusive Economic Zone, EEZ). Ilmattarella on ennestään jo tutkimusluvat kolmelle alueelle Ahvenanmaan pohjoispuolelle, kaksi Suomen aluevesillä ja yksi talousvyöhykkeellä.
– Kyseessä ovat valtavat alueet, jotka luovat suuria mahdollisuuksia energiaintensiivisen teollisuuden kehittämiselle lähialueilla, sanoo Ilmatar Offshoren aluejohtaja Anna Häger.
Ilmatar Offshore on saanut tunnistamilleen kahdelle merituulivoimaan soveltuvalle hankealueelle tutkimusluvat Suomen talousvyöhykkeellä. Ne ovat nimeltään Bothnia ja Bothnia West. Alueet sijaitsevat Perämerellä, noin 100 kilometrin etäisyydellä Suomen länsirannikosta.
– Tämä on jälleen yksi askel, jonka me Ilmattarella otamme vahvistaaksemme asemaamme Pohjoismaiden johtavana, riippumattomana sähköntuottajana. Tämä on myös merkki kyvystämme kasvaa ja tarkastella asioita pitkällä aikavälillä jatkuvasti muuttuvassa markkinassa, sanoo Häger.
– Tänä vuonna Ilmatar ottaa Suomessa käyttöön ainakin kuusi tuulivoimapuistoa ja yhden aurinkovoimapuiston mantereella, ja vastikään rakennusluvat saatiin ensimmäiselle 55 megawatin (MWp) aurinkopuistolle Knihultissa Ruotsissa. Merituulivoiman hankealueita on nyt seitsemän, ja ne luovat pohjan toiminnallemme energiayhtiönä pitkällä aikavälillä.
– Sähköntuotanto voisi alkaa jo 2030-luvun alussa hankkeen toteutuessa, sanoo Ilmatar Offshoren projektipäällikkö Jori Sihvonen. Kenttätutkimukset alkavat hänen mukaansa ensi vuoden aikana. Tutkimusalueiden pinta-alat ovat yhteensä lähes 2 200 neliökilometriä. Tyypillisesti alustaviin selvityksiin sisältyy merenpohjan syvyysluotaukset sekä alustavat geotekniset pohjan selvitykset. Näiden pohjalta voidaan luoda alustavat puistosuunnitelmat ja arvioida muut vaikutukset mm. meriliikenteeseen, jääolosuhteisiin, tutkavalvontaan ja muihin vaikutuksiin. Suomenlahdella puolutusvoimat on toistaiseksi kieltänyt kaikki merituulihankkeet. Varsinainen YVA jätetään yleensä vasta hankkeiden myöhemmissä vaiheissa. Orpon hallitus on ohjelmaansa sisällyttänyt uuden lainsäädännön laatimiseen talousvyöhykkeen hankkeille.
– Karkeasti arvioiden alueelle mahtuu yli 6 GW:n tuulivoimapuisto eli nykyteknologialla noin 400 tornia. Tämä tarkoittaa suuria mahdollisuuksia uusiutuvaan sähköistämiseen Suomessa ja Ruotsissa, sanoo Ilmatar Offshoren projektipäällikkö Jori Sihvonen.
Tutkimusluvan saaminen tarkoittaa, että merenpohjan yksityiskohtaiset mittaukset ja hankealueen nykytilan arviointi voidaan aloittaa. Ilmatar on jo aloittanut ympäristövaikutusten arvioinnin yhteistyössä Ramboll Finlandin kanssa, ja käytännön tutkimukset alkavat vuoden 2024 alussa.
– Sähköntuotanto voisi alkaa jo 2030-luvun alussa hankkeen toteutuessa. Valtiolta tarvitsemme selkeyttä miten talousvyöhykkeellä voi saada yksinoikeuden kehittää hankkeita. Mitä nopeammin se tulee, sitä nopeammin voimme kehittää alueita eteenpäin, ja sitä nopeammin saamme uutta uusiutuvaa sähköntuotantoa auttamaan ilmastokriisin ratkaisemisessa, Sihvonen sanoo.
Ilmatar on vuonna 2011 Suomessa perustettu pelkästään uusiutuvaan energiaan keskittyvä Suomessa perustettu, pohjoismainen energiayhtiö ja itsenäinen sähköntuottaja. Liiketoiminta-alueitamme ovat uusiutuvan energian ja erityisesti tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden kehittäminen, rakentaminen ja omistaminen. Ilmattaren uusiutuvan energian puistot rakennetaan markkinaehtoisesti ilman tukia ja yhtön tavoitteena on omistaa puistot koko niiden elinkaaren ajan. Ilmattaren omistavat sen perustajat Mikko Toivanen ja Kalle Pykälä, yksityiset sijoittajat sekä ranskalaisen Omnes Capitalin hallinnoimat rahastot ja yhtiön toimiva johto.
Hankkeen faktat
Bothnia Tutkimusalue: 1 395 km2 Veden syvyys: 60-120 metriä
Bothnia West Tutkimusalue: 803 km2 Veden syvyys: 35-120 metriä
Etäisyydet rannikosta
- 80 km Merikarvia
- 84 km Kristiinankaupunki
- 94 km Pori
- 100 km Uusikaupunki
- 94 km Rauma