13.01.2021

Koronakesä nosti vapaaehtoisten meripelastajien tehtävämäärän yli kahdentuhannen

Meripelastusseuran vapaaehtoiset miehistöt suorittivat viime vuonna yhteensä 2168 pelastus- ja avustustehtävää vesillämme. 2000:den tehtävän raja ylittyi ensimmäistä kertaa Meripelastusseuran historiassa.

Vapaaehtoisten meripelastajien tehtävämäärä kasvoi yli 20 prosenttia edellisestä vuodesta. Vaikka suurin osa tehtävistä oli eriasteisia avustustehtäviä, lisääntyi myös vakavien vaara- ja hätätilanteiden määrä selvästi. Vapaaehtoismiehistöt lähtivät kiireelliseen pelastustehtävään 675 kertaa ja pelastivat todennäköiseltä menehtymiseltä 41 ihmistä. Yhteensä apua sai 4285 ihmistä ja 1847 alusta.

Meripelastusseuran Trossi-jäsenpalveluun kuuluvia tehtäviä suoritettiin yli 200 enemmän kuin vuonna 2019, yhteensä 656. Meripelastusseuran ylläpitämän, veneilijöiden kiireettömiin avunpyyntöihin tarkoitetun Trossi-palvelunumeron puhelumäärä kasvoi viidenneksen. Trossi-järjestelmän avulla voidaan ehkäistä joka vuosi kymmenissä, jopa sadoissa tapauksissa kiireettömän ongelmatilanteen kehittyminen hätätilanteeksi.

Poikkeuksellisen vilkas veneilykesä näkyi erityisesti Suomenlahdella, missä hoidettiin lähes kolmannes kaikista tehtävistä. Kiirettä piti myös Päijänteen ja Kokemäenjoen vesistöissä (25 prosenttia tehtävistä). Vuoksen vesistön osuus oli 21, Saaristomeren 17 ja Pohjanlahden ja Pohjois-Suomen alueen yhteenlaskettu osuus noin 6 prosenttia. Eniten tehtäviä suorittanut yhdistys oli Helsingin Meripelastusyhdistys 186 tehtävällä ja eniten tehtäviä urakoinut pelastusvene Helsingin Aisko 164 tehtävällä. Kannoilla seurasi Turun Meripelastusyhdistys 161 tehtävällä ja yhdistyksen pelastusvene ABSO 107 tehtävällä.

Avun tarpeessa vesillä on useimmiten alle 15-metrinen moottorivoimalla kulkeva huvivene. Näin myös viime vuonna. Useimmissa tapauksissa veneilijä joutui pulaan teknisen vian tai aluksen huollon laiminlyönnin vuoksi (1091 tehtävää). Myös merimiestaitojen puute näkyy edelleen tilastoissa (282 tehtävää).

Meripelastusseuran yksiköt hoitavat noin neljänneksen kaikista rannikon ja lähes kolmanneksen sisävesien meripelastustehtävistä. Pelastusalusten ympärivuorokautinen päivystys avovesikaudella ylläpidetään kokonaan palkatta tehtävällä vapaaehtoistyöllä. Päivystyskausi 2021 alkaa toukokuun alussa.

Jaa artikkeli