12.05.2020

Koronaviruksesta huolimatta – puosun kaikki päivät ovat erilaisia

Pandemia näkyy laivaväen arjessa aika vähän merellä oltaessa. Suurimmat erot huomataan lähinnä hygieniassa: puhtaitakin pintoja jynssätään entistä ahkerammin. Satamissa maihin ei saa mennä eikä ulkopuolisia hevin päästetä aluksille. Jopa luotsien käyntejä valvotaan erittäin tarkasti.

M/s Finnskyn pursimies Riku Janatuinen.

M/s Finnskyn pursimies Riku Janatuinen kertoo, että ainakin hänen työpäivänsä ovat aina erilaisia ja tämä on pelkästään hyvä asia. Aika ei käy pitkäksi, kun tehtävät vaihtuvat tilanteiden mukaan. Koronan vaikutuksia päivän töissä ei merellä oikeastaan huomaakaan. Satamissa tilanne on toinen.

– Meillä försti eli rahtiperämies valvoo lastikonttorista käsin purkamista ja lastaamista eli tavaran liikkumista satamissa. Avustan förstiä ja toimin tavallaan kansikorjausmiesten eli matruusien kymppinä. Jo aluksen vakavuuden kannalta on tärkeää, että lasti sijoitetaan oikein. Merellä puosu vastaa siitä, että lasti pysyy myös paikoillaan kovassakin kelissä, Janatuinen kuvaa hommiaan.

Hänen mielestään muutenkin kiireisissä satamissa koronaviruksen vaikutukset tuntuvat oikeastaan niin, että kaikilla satamilla on omat turvasääntönsä ja käytäntönsä. Ulkopuolisia laivoille päästetään vain tarpeen vaatiessa eivätkä merenkulkijat saa käydä maissa.

Satamia Finnskyn reitillä toden totta riittääkin, sillä Finnlinesin roro-alus ajaa noin kolmen viikon mittaista ”törniä” Helsingin ja Kotkan, pietarilaisen Bronkan, Viron Paldiskin, Belgian Zeebruggen ja Antwerpenin kautta Biskajan lahden rannalla sijaitsevaan Bilbaoon asti ja takaisin. Muuallakin käydään, jos tarve niin vaatii.

– Reitti ja satamat vaihtelevat aika usein, ja sekin tekee tästä hommasta kiinnostavamman. Nyrkkisääntönä olemme päivän tai pari merellä ja sitten taas uudessa satamassa, Janatuinen sanoo.

Hygienia on kaikkialla ykkösasia

Puolenkymmentä vuotta kauppalaivoilla työskennellyt Janatuinen ei ole kertaakaan joutunut katumaan ammatinvalintaansa.

– Töihin on aina kiva mennä. Vuorolistat kiertävät niin, että kolme viikkoa ollaan laivalla ja kolme maissa. Kotona on mukava olla ensimmäiset ajat, mutta jossakin vaiheessa alkaa tuntua siltä, että olisi taas päästävä lähtemään. Lieneekö veri vähän levotonta, mutta tämmöinen kiertolaisen elämä tuntuu sopivan.

– Meillä on iso ja aika uusi laiva, jossa riittää tekemistä vapaa-aikoinakin. Kuntosalilla on hyvät liikuntamahdollisuudet ja katselemme yhdessä aika paljon videoita ja elokuvia. Näin koronan aikaan ehkä turvaväli on se vaikeimmin muistettava asia, sekä töissä että vapaalla. Ruokaillessa kaikille on selvää, että hygieniasta huolehditaan kunnolla. Muutenkin käsidesiä ja puhdistusaineita kuluu laivalla erittäin paljon.

Ja iso ja uusihan m/s Finnsky kieltämättä on. Kiinassa vuonna 2012 valmistunutta alusta pidennettiin kuusi vuotta myöhemmin 30 metrillä niin, että alus on nykyään 217,9 metrin pituinen. Leveys on 26,5 ja syväys seitsemän metriä ja kaistametrejä laivalla on lähes 4,2 kilometrin verran.

Puosun mukaan Finnskylla koiravahti eli aamuneljän ja kahdeksan välillä vahtivuorossa oleva on saanut erityishomman. Hän jynssää ja desinfioi kaikki kaiteetkin ja muut pinnat. Puhdas laiva pidetään siis entistäkin kiiltävämpänä.

– Korona on varmasti muuttanut päällystön velvollisuuksia seurata henkilökunnan terveyttä ja ilmoittaa sairauksista. Miehistön kannalta tilanne on ennestään tuttu: jokainen vastaa itsestään eikä töihin saa tulla sairaana. On ihan maalaisjärkeen käyvä asia, että laivojen kaltaisissa suljetuissa tiloissa taudit tarttuvat herkemmin.

Laivoilla ollaan kuin karanteenissa ikään

Finnskyn miehistön vahvuus vaihtelee hieman sen mukaan, onko mukana harjoittelijoita. Useimmiten laivalla työskentelee parisenkymmentä henkilöä, joista melkein puolet on kotoisin EU:n ulkopuolelta.

– Meillä on EU:n ulkopuolelta väkeä lähinnä Filippiineiltä ja he ovat tosi hyviä tyyppejä. Juuri lomalle lähtiessäni kysyin heiltä vaihtoasiaa, koska hehän eivät koronan takia voi käydä kotonaan. Kaikki vakuuttivat, että ainakaan vielä asia ei haittaa lainkaan ja että laivalla he ovat konsanaan paremmassa turvassa kuin jossakin muualla, Janatuinen kertoo.

Merenkulkijoiden vaihtovuoroista huolehtiminen onkin eräs tärkeimmistä pandemian vastatoimiin liittyvistä asioista, eikä pelkästään Finnskyn kaltaisilla linjaliikenteen aluksilla, vaan ylipäätänsä koko merialalla.

– Toinen aika radikaali muutos liittyy luotsien laivakäynteihin. Heidän jäljiltään putsaamme kaikki paikat, joissa luotsit ovat käyneet. Satamissa pitää vain muistaa paikalliset säännöt. Esimerkiksi viimeksi Bilbaossa oli erittäin hieno kevätpäivä ja houkutus käydä kaupungilla oli suuri. Mutta piti vain ajatella, että olemme töissä ja laivalla ikään kuin karanteenissa, Riku Janatuinen pohtii.

Finnsky ja Finnmill kohtaavat Rostockissa.

Teksti: Markku Pervilä
Kuva: Riku Janatuinen

Jaa artikkeli