01.12.2011

Majakat syttyvät Suomen merimuseossa

Vellamon päivän 3.12. kunniaksi Merikeskus Vellamossa sijaitsevan Suomen merimuseon päänäyttely täydentyy majakoiden kehystetyillä puolimalleilla. Heikki Helmisen rakentamat yksitoista majakkataulua esittelevät Suomen rannikon keskeisiä majakoita.

Mallit harrastuksenaan rakentanut Heikki Helminen on erikoistunut tekemään majakoiden ja laivojen puolimalleja, jotka on valaistu sisäpuolelle asennetuilla valoilla. Meriaiheisia käsitöitä 1970-luvun lopulta tähän vuoteen asti harrastanut Heikki Helminen pitää museossa esiteltäviä majakoita mallinrakentajauransa päätösnäyttelynä. Aiempiin näyttelyihin kuuluu mm. kesällä 2002 Suomen merimuseossa pidetty näyttely.

Suomen merimuseoon tulleiden majakkataulujen aiheina ovat Märketin, Rönnskärin, Russarön, Bengtskärin, Bogskärin, Glosholmin, Norrskärin, Utön, Kallon, Marjaniemen ja Strömmingsbådanin majakat. Majakoiden valinnassa oli mukana majakkakirjoistaan tunnettu merikapteeni ja kirjailija Seppo Laurell, jonka teokset ovat alkujaan innoittaneet Helmisenkin majakkataulujen rakentamisen pariin. Laurellin kirjat ovat olleet myös tärkeänä tietolähteenä Helmiselle.

”Majakkamestari ” Helminen on koonnut näyttelyn keräämällä jokaiselle majakalle erillisen rakennusbudjetin. Toteuttamisen tekivät tuellaan mahdolliseksi mm. Juha Nurminen, Ristomatti Ratia, Risto Pakkanen ja S/S Hyöky. Ilman ulkopuolista rahoitusta tätä majakkataulukokonaisuutta ei olisi saatu Suomen merimuseoon, jonka kokoelman keskeisenä osana on Suomen luotsi- ja majakkalaitoksen ja sen jälkeläisten aineisto. Nyt valaistut majakkamallit löytyvät museon päänäyttelystä tähtitaivaan alta johdattaen museokävijöitä merenkulun menneisyyden väylille.

Vellamon päivänä 3.12. Merikeskus Vellamossa juhlitaan nimipäivää myös ohjelmatarjonnalla, josta löytyy tietoa Vellamon verkkosivuilta.

Jaa artikkeli