Finnlines aloittaa 23.9. liikennöinnin uudella reitillä Suomesta London Medwayn satamaan.
London Medwayn satama sijaitsee Kentissä Sheppeyn saarella. Satamaan on rautatie ja sieltä on suora pääsy moottoritielle. Satama sijaitsee myös lähellä Lontoota.
Reitillä tulee liikennöimään kolme Finneco-luokan hybridiroro-alusta, joissa kussakin on 5 800 kaistametriä rahdille eli lastikansille voidaan lastata noin 400 perävaunuyksikköä. Myös pitkien ja painavien, aina seitsemän metriä korkeiden yksiköiden kuljettaminen on mahdollista.
Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että Zeebrüggen ja Antwerpenin se voi tarjota asiakkailleen suoran on jatkoyhteyden koko Grimaldi-konsernin kuljetusverkostoon.
– Finnlines jatkaa palvelujensa kehittämistä kasvattamalla Britannian reitin rahtikapasiteettia. Lisäksi uusi palvelu Sheernessin satamasta turvaa tärkeän kauppareitin Britannian ja Manner-Euroopan välille, mikä vahvistaa markkina-asemaamme. Parannamme jatkuvasti asiakaspalvelujamme ja etsimme uusia kasvumahdollisuuksia, Finnlinesin kaupallinen johtaja Merja Kallio-Mannila toteaa.
London Medwayn satamaa hallinnoi satamaoperaattori ja logistiikkatoimija Peel Ports Group. Terminaalissa on kalustoa kaikentyyppisen lastin käsittelylle, kuten autoille, teräkselle, puulle ja muille metsäalan tuotteille sekä projektilastille. Lastinkäsittelypalveluja on myös roro-lastille.
– Sijainnilla on ensisijainen merkitys ja London Medwayn satamasta on lyhyt välimatka pääkaupunkiin ja jakeluverkostoihin, joten se yhdistää loistavasti vienti- ja tuontiyritykset näiden markkina-alueille. Odotamme uuden reitin saavan suosiota sekä vakiintuneilla että kehittyvillä markkinoilla, jotka ovat havainneet Kaakkois-Englannissa vahvaa kasvua, erityisesti metsäteollisuuden tuotteille on kysyntää. London Medway käsittelee monenlaista tavaraa, kuten autoja, terästä ja roro-lastia. Uskomme, että Finnlinesin laivasto kuljettaa tarpeellisia hyödykkeitä, minkä myötä satamasta tulee Skandinavian ja Espanjan markkinoiden solmupiste, toteaa Richard Goffin, Peel Ports Group, London Medwayn satamajohtaja.
Vaula Aunola