Merenkulkijoiden päivää on vietetty vuodesta 2011 lähtien.
Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n luotsaamaan päivän teema on tänä vuonna poikkeuksellisen ajankohtainen. ”Seafarers are key workers” – merenkulkijat ovat avainasemassa olevia työntekijöitä, joiden avulla yhteiskunnan perustoiminnot ja maailman talous pysyvät toiminnassa.
– Merenkulkijoiden asema on tänä keväänä korostunut entisestään COVID-19 pandemian aiheuttamien poikkeusolojen myötä. Muun maailman pysähtyessä, merenkulkijat ovat jatkaneet työtään yhteiskuntamme hyväksi, Suomen Varustamot kertovat tiedotteessaan.
Maailman kaupasta 90 prosenttia kulkee meriteitse.
– Näin on myös Suomessa, sillä jopa 90 prosenttia tuonnista ja viennistä kuljetetaan meriteitse. Toimivat merikuljetukset takaavat, että kaupoissa riittää ruokaa, apteekeissa lääkkeitä ja teollisuudella on tarvitsemansa raaka-aineet.
Maailman merillä työskentelee 1,5 miljoonaa merenkulkijaa.
– Merenkulkijoiden työolojen turvaaminen, mukaan lukien miehistönvaihtojen sujuvuus, on poikkeusolojen aikana ensiarvoisen tärkeää. Suomessa hallitus on linjannut merenkulkijat yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstöön ja sallinut matkustamisen merikuljetusten jatkuvuuden turvaamiseksi.
Muualla maailmassa merenkulkijat ovat joutuneet kovan paineen alle, sillä COVID-19 aiheuttamat rajojen sulkemiset, matkustuskiellot ja lentoyhteyksien puute, ovat aiheuttaneet vaikeuksia etenkin alusten miehistönvaihtojen toteuttamisessa.
– Käytännössä ongelmat miehistönvaihtojen sujuvuudessa tarkoittavat, että on syntynyt tilanteita, joissa työntekijät ovat joutuneet jumiin laivoille ja työvuorot ovat venyneet epäinhimillisen pitkiksi. Kansainvälinen merenkulkuyhteisö ja järjestöt tekevät kaikkensa merenkulkijoiden auttamiseksi ja pyrkivät vaikuttamaan päättäjiin, jotta merenkulkijat tunnustetaan kriittisiksi henkilöiksi ja heidän matkustamisensa sallitaan ympäri maailman
Kampanjaa voi seurata somessa tunnisteella:
#SeafarersAreKeyWorkers
VA
Lisää aiheesta:
ECSA ja ETF vaativat EU:lta apua miehistöjen vaihdoissa