Meriklusterin kansainvälinen Vuosikirja 2019 ilmestyy keväällä

The Finnish Maritime Cluster Yearbook 2019 on englanninkielinen Suomen Meriklusterin kansainvälinen markkinointijulkaisu. Vuosikirjan artikkelit esittelevät merkittävien suomalaisten merialojen yritysten ja yhteisöjen toimintaa. Lisäksi julkaisemme Suomen meriklusterin keskeiset tunnusluvut.

Vuosikirjassa ovat mukana myös Norsepowerin mekaaninen purje ja M/S Viking Grace. Myös Viking Linen uusi, vuonna 2020 valmistuva alus tulee hyödyntämään tuulipropulsiotekniikkaa. Kiinassa rakennettavaan matkustaja-alukseen asennetaan kaksi Norsepowerin mekaanista purjetta. Kuva: Viking Line.

Teemoja ovat muun muassa merenkulun uudistuva toimintaympäristö, digitalisaatio ja automaatio sekä alaa säätelevän lainsäädännön kehitys. Julkaisun kohderyhmään kuuluvat kansainväliset päättäjät, asiakkaat, viranomaiset, media ja muut sidosryhmät.

– Vuosijulkaisun tavoitteena on edistää suomalaisten merialalla toimivien yritysten näkyvyyttä maailmalla. Suomesta löytyy huippuosaamista, josta meidän pitää kertoa kansainvälisille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme, Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja Tiina Tuurnala sanoo.

– Jo tällä hetkellä Suomen meriklusteri työllistää noin 50 000 ihmistä ympäri maata ja sen liikevaihto on yli 13 miljardia euroa. Tulevina vuosina klusterilla on mahdollisuus kasvaa entisestään, kun esimerkiksi digitalisaatio- ja ympäristöteknologiaratkaisujen kysyntä globaaleilla markkinoilla lisääntyy.

The Finnish Maritime Cluster Yearbook 2019 julkaistaan sekä painettuna että verkkoversiona maaliskuun lopussa 2019. Julkaisu on mukana monissa alan kansainvälisissä messutapahtumissa ja meriklusterin yritykset voivat jakaa julkaisua omille asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen.

Sisällöntuotantoa ohjaa ohjausryhmä, jossa ovat edustettuina Suomen Meriklusterin keskeiset toimijat:Suomen Varustamot ry, Meriteollisuus ry, Suomen Satamaliitto ry sekä Satamaoperaattorit ry.

Vuosikirjan 2019 hankkeessa ovat mukana Meriklusterin toimijoiden lisäksi Navigatorin taustayhteisöt: Meriliitto ry, Suomen Laivainsinöörien Yhdistys Laradi ry, Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGy ry, Meriupseeriyhdistys, Suomen Laivameklariliitto ry sekä Suomen Vesitieyhdistys ry.

Julkaisun kustantajana toimii Omnipress Oy. Sisällöntuotannosta vastaa Navigator -verkkolehden päätoimittaja Kari Martiala ja mediamyynnistä Matti Poijärvi.

Vuosijulkaisu on esillä messuilla 2019:

8.-11.4.      Seatrade Cruise Global
4.-7.6.        Nor-Shipping
3.-4.9.       Donsö Shipping Meet
5.-8.10.      Europort
22.-25.10.  Kormarine
3.-6.12.      Marintec China

 

 

Jaa artikkeli