Merikuljetukset ovat Suomen yhteiskunnan toimivuuden kannalta elintärkeitä. Tavaran pitää liikkua, jotta yhteiskunnan perustoiminnot voidaan turvata. Maailmanlaajuisen koronavirusepidemian aiheuttamien poikkeusolosuhteiden ja logistisen ketjun häiriöiden yleistyessä, meriteitse tapahtuvien tavarakuljetusten jatkuvuuden turvaaminen Suomeen on välttämätöntä, todetaan Suomen Varustamoiden tiedotteessa.
– Tavarakuljetukset ovat yhteiskunnan verisuonisto – jos tavara ei liiku, pysähtyy vähitellen muutkin toiminnot. Nyt on huolehdittava siitä että yhteiskunnan pyörät pyörii ja kaupassa riittää ruokaa ja apteekissa lääkkeitä, Suomen Varustamoiden toimitusjohtaja Tiina Tuurnala toteaa.
Suomen tuonnista ja viennistä lähes 90 prosenttia kulkee meritse, Suomi on tässä suhteessa saari. Laivaliikenteen jatkuvuuden turvaaminen on välttämätöntä yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Suomalaiset matkustajalaivat toimivat merkittävänä osana huoltovarmuuden turvaajina muun rahtiliikenteen ohella.
– Moni laivamatkustaja ei tule ajatelleeksi, että matkustaja-aluksilla tuodaan valtaosa päivittäistavaroista meidän kauppoihin, Tuurnala jatkaa.
Matkustaja-autolautoilla kuljetetaan jopa 60 prosenttia kappaletavaroiden vienti- ja 50 prosenttia tuontikuljetuksista. Kaikki suomalaiset matkustaja-autolautat kuljettavat sekä matkustajia että rahtia.
– Suomalaiset varustamot ovat varautuneet ja tekevät kaikki mahdolliset toimenpiteet viruksen leviämisen estämiseksi, sekä ihmisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi, Suomen Varustamoiden puheenjohtaja Tapani Voionmaa Finnlinesilta toteaa.
Varustamoiden yhteistyö viranomaisten ja huoltovarmuusorganisaation kanssa on tiivistä, jotta merikuljetusten toimivuus ja jatkuvuus pystytään ylläpitämään. Viranomaisten ohjeistusta seurataan tarkasti ja yhteistyö viranomaisten kanssa toimii hyvin.
Liiketaloudellisesti koronaepidemian vaikutukset tulevat olemaan varustamoille merkittäviä. Tämä korostuu matkustajaliikenteen loppumisen myötä erityisesti matkustajavarustamoilla.