Survitecilta palontorjuntajärjestelmät Spirit of Tasmanian uusiin ekolauttoihin

Rauman telakalla parhaillaan rakennettavat LNG-alukset saavat palontorjuntajärjestelmänsä Survitecilta. Australialaisyhtiö Spirit of Tasmanian aluskaksikon bruttovetoisuus on 48 000.

Kuva: RMC

Survitecin liiketoimintayksikönjohtaja Michael Perugan mukaan sopimus on osoitus siitä, että yhtiö kykenee tarjoamaan kokonaisvaltaisen palontorjuntaratkaisun laivalle. Yhtiön tarjontaan kuuluvat omat vesisumujärjestelmät koneistoon ja majoitustiloihin. Lisäksi autokannelle, polttoainevarastoon ja keittiöön on omat sammutusjärjestelmät.

Survitec auttoi telakkaa ja alusten omistajaa myös palontorjuntajärjestelmään liittyvän suunnittelun, asennuksen ja operoinnin pakollisten säädösten selvittämisessä.

– NFF XFlow -teknologiamme käyttää vesisumun ja -pisaroiden yhdistelmää. Tämän vuoksi järjestelmämme voidaan aktivoida välittömästi edellyttämättä ensin evakuointia. Tämä vähentää riskiä koneiston ja muiden tärkeiden asennusten vaurioille. Tietyntyyppisten palojen sammuttamiseen järjestelmämme on korkeapainevesisumujärjestelmää parempi, Peruga toteaa.
Rauma Marine Constructionsin toimitusjohtaja Mika Laurilehdon mukaan Survitec pystyy tarjoamaan aluksiin kokonaisvaltaisen paloturvallisuusjärjestelmän lisäksi paikalliset huoltopalvelut. Näin sekä suunnittelu- että hankintaprosessit sujuivat mutkattomasti.

Survitecin palojärjestelmien markkinointijohtaja Finn Lende-Harung muistuttaa kaksipolttoainejärjestelmien ja vaihtoehtoisten polttoaineiden asettavan toimialan paloturvallisuudelle uudet standardit. Laivojen omistajat ja rakennuttajat kaipaavat toimittajilta kykyä tarjota teknistä tukea aluksen koko elinkaaren ajaksi.

Survitec sai merkittävän jalansijan markkinoilla, kun se toteutti Yara Birkelandin kehittyneet palontorjuntajärjestelmät. Alus on maailman ensimmäinen täyssähköinen autonominen konttialus.
Spirit of Tasmanian 212 metrin pituiset ropax-alukset toimitetaan vuosina 2023 ja 2024. Aluksilla on 1800 matkustajan kapasiteetti, ja ne kulkevat Geelongin ja Devonportin väliä saarivaltio Tasmaniasta Australian mantereelle. Alukset korvaavat Spirit of Tasmania I:n ja II:n, jotka rakennettiin Suomessa vuonna 1998.

Jaa artikkeli