11.09.2019

Aasiassa risteilykonferenssien ruuhkaa

Seitsemäs Asia Cruise Forum Jeju pidettiin Etelä-Korean Jeju – saarella 28 – 31.8. Kyseinen tilaisuus pidetään vuosittain ja aina Jeju – saarella. Osanottajia oli noin 500 ja näyttelyssä 35 osastoa. Konferenssilla oli uljas tunnuslause ”Asian Cruise. Towards Peace and Common Prosperity”.

2018 Asia Cruise Forum Jeju, Elokuu 2019

Forumin yhteydessä on aina myös Asian Cruise Leaders Network – kokous (ACLN), johon kuuluu yli 70 yritys- ym. jäsentä. ACLN on perustettu Jejulla ja sen merkitys tuntuu erityisesti olevan risteilytoiminnan profiilin kohottaminen ja julkisen rahoituksen varmistaminen Koreassa. Korea tässä artikkelissa tarkoittaa yksinomaan Etelä-Koreaa.

Konferenssissa käsiteltiin laaja-alaisesti risteilyalan kysymyksiä luonnollisesti etenkin kehitystä Aasiassa. Risteilylaivojen rakentaminen oli kuitenkin varsin niukalti esillä, koska korealaiset telakat eivät tänään ole sektorista kiinnostuneita. Eräissä esityksissä keskusteltiin myös haaveesta, että risteilytoiminta voisi olla yksi elementti Etelä – Korean ja Pohjois – Korean suhteiden normalisoinnille.

Jeju – saari ei ole kovinkaan tunnettu Euroopassa, mutta sillä on erittäin keskeinen asema Korean turismissa. Jejun sanotaan olevan Korean Hawaii. Saari on Korean eteläkärjestä etelään ja siis Korean mantereen, Kiinan ja Japanin välisessä kolmiossa. Turismi perustuu osittain siihen, että saari nauttii verovapaudesta. Saaren pinta-ala on 1800 km2 ja pysyvien asukkaiden määrä vain 100.000, mutta turisteja saarella käy vuosittain 15 miljoonaa. Suurin osa tulee saarelle lentäen ja esimerkiksi Seoulin kotimaan lentokentän Gimpon ja Jejun lentoyhteys on maailman vilkkain lentoreitti, yhden  päivän ajalla keskimäärin lento joka kahdeksas minuutti ja osa lennoista vieläpä laajarunkokoneilla. Lentoaika Seoulista Jejulle on 1 tunti 15 minuuttia.

Pohjoisen Itä-Aasian risteilytoiminnassa Jeju on erittäin keskeinen. Etäisyys Shanghaista ja Tianjinista, joka on mm. Pekingin seutua palveleva satama, on optimaalinen yhden yön matka. Jejusta on luonteva yhden yön rupeama edelleen muihin kaupunkeihin Koreassa ja lounaisessa Japanissa.

Jejussa on investoitu huomattavasti risteilysatamiin. Jeju Cityn satamassa on kapasiteetti kolmelle 150.000 GT:n laivalle ja yhdelle 220.000 GT:n laivalle. Saaren etelärannalla olevassa Seogwipon kaupungissa on vasta valmistunut risteilysatama ja terminaali, jonka kapasiteetti on kaksi 150.000 GT:n laivaa. Eli siis yhteensä Jeju voi vastaanottaa päivittäin kuusi suurta alusta. Seogwipon risteilysataman investointi maksoi 320 miljoonaa dollaria.

Jejulla ja Korealla on tänään kuitenkin massiivinen ongelma. Suurin osa risteilymatkustajista on ollut kiinalaisia, jotka ovat 4 – 5:n päivän risteilyillä pääasiassa Shanghaista ja Tianjinista. Talvella 2017 päätettiin uudenlaisen amerikkalaisen ohjusjärjestelmän (THAAD) asentamisesta Koreaan. Tämän seurauksena Kiina on käytännössä kieltänyt maansa kansalaisten matkustamisen Koreaan risteilyaluksilla. Tämä on romahduttanut volyymit Jejulla ja muissakin risteilykohteissa Koreassa. Ennen päätöstä Jejulla kävi yli 800 risteilyalusta (yksittäistä laivakäyntiä) vuodessa. Päätöksen jälkeen luku on pudonnut hiukan yli sataan. Kiinan kielto ei perustu erityiseen lakiin tai muuhun julkiseen päätökseen vaan on ”hienovarainen” suositus matkanmyyjille ja risteilyvarustamoille. Epävirallisuudesta huolimatta kieltoa noudatetaan absoluuttisesti. Tämä on yksi esimerkki Kiinan jonkin verran omintakeisesta ”hallintomallista”.

Risteilytoiminta Kiinassa, jolla tässä tarkoitetaan kiinalaisväestön risteilyaktiviteettia, alkoi vuonna 2006. Kasvu on ollut rivakkaa ja 2017 saavutettiin yli 2 miljoonan matkustajan määrä. Kasvu on ollut jopa yli 30 % vuodessa. 2018 tapahtui kuitenkin jyrkkä käänne. 90 % volyymistä on suurten risteilyvarustamoryhmittymien kuten Royal Caribbeanin, Carnival – brändien, MSC:n ja hongkongilaisen Genting  – ryhmittymän hallussa. Paikallisten toimijoiden näyttää olevan hyvin vaikeata kilpailla mammuttiyritysten kanssa.

Kasvu vuodesta 2017 vuoteen 2018 tyrehtyi kokonaan, 2019 tapahtui jopa hienoinen määrien lasku ja 2020 otaksutaan nollakasvun vuodeksi. Muutokselle on useita selityksiä: kehittymätön myyntiverkosto, sopimusvaikeudet risteilyvarustamoiden ja matkatoimistoverkoston välillä, risteilytuotteen sisältö (amerikkalaiseurooppalainen tuote vai paikalliseen elämään räätälöity tuote), poliittiset ongelmat ja niiden ennakoimattomuus ym. Jää nähtäväksi lähivuosina palataanko Kiinassa nopean kasvun aikaan vai jämähtääkö kehitys kuten on esimerkiksi tapahtunut Japanissa.

Pysyvä poliittinen jännite kolmen maan Japanin, Kiinan ja Korean kesken aiheuttaa huomattavaa epävarmuutta risteilyliiketoimintaan. Jännitteen vaikutukset liiketoimintaan vaihtelevat ja riippuvat poliittisista suhdanteista. Siten näiden vaikutusten ennakointi on mahdotonta. Jännitteet pohjautuvat pitkälti historiaan maiden välisissä suhteissa ja niiden eliminointi näyttää olevan mahdotonta. Niiden kanssa on vain elettävä.

Kauko – Idässä ja etenkin Kiinassa risteilytoiminnan kehityksessä on aika paljon erilaisia piirteitä kun on ja on ollut Amerikassa ja Euroopassa. Satamien kehittämisessä on huomattavia eroavaisuuksia. Amerikassa ja Euroopassa risteilylaivat käyttivät aluksi pitkään käytöstä poistuneita rahtisatamia, joihin myöhemmin ryhdyttiin rakentamaa risteilytoimintaa palvelevia terminaaleja. Kiinassa toiminta on aloitettu rakentamalla kymmenkunta n. 200 miljoonaa dollaria maksamaa risteilyterminaalia ja toivottu, että liikenne käynnistyy ja vilkastuu tämän seurauksena. Toinen erityispiirre on vilkas risteilykonferenssitoiminta. Kauko – Idän risteilytoiminnan volyymi (matkustajamäärä Kauko – Idän maista) on vajaa 15 % koko maailman volyymistä ja Kiinan volyymi noin puolet tästä.

Pienestä volyymistä huolimatta alueella järjestetään vuosittain kuusi erillistä risteilykonferenssia. Nämä ovat:

-Asia Cruise Forum Jeju (7. konferenssi järjestettiin elokuussa)

-China Cruise Shipping Conference and International Cruise Expo CCS (14. konferenssi marraskuussa 2019)

-Seatrade Cruise Asia Pacific (seuraava järjestetään lokakuussa 2019)

-China International Cruise Summit (7. konferenssi järjestettiin kesäkuussa 2019)

-China International Cruise Shipbuilding Forum CICSFE (3. konferenssi järjestettiin

huhtikuussa 2019)

-China International Cruise (Supporting) Industry Forum & Exhibition (1. konferenssi järjestettiin 22 – 23.8.2019)

Lisäksi osana joka toinen vuosi järjestettävää Marintec – tapahtumaa on nykyisin erillinen risteilylaivojen rakentamista ja teknologiaa käsittelevä sessio. Seuraava on Shanghaissa joulukuun alussa 2019. Marintec China on yleinen laivanrakennusalan tapahtuma ja maailmassa suuruudeltaan ylivoimainen kakkonen Saksassa järjestettävän SMM – tapahtuman jälkeen.

Alan konferensseja todella riittää. Toiminnan laajuutta selittää osin se, että monet mainituista konferensseista järjestetään pitkälti julkisten tahojen rahoittamana. Jään nähtäväksi, kuinka konferenssitoiminta kehittyy, jos risteilytoiminnan vuosittainen prosentuaalinen kasvu alueella ei palaudu kaksinumeroisiin lukuihin.

Teksti Eero Mäkinen

 

Jaa artikkeli