Keskustelua veti MTV3:n vastaava päätoimittaja Tomi Einonen ja tilaisuus veti BEPOP asiantuntijakeskuksen täyteen yleisöä. Keskusteluun osallistuivat mm. SDP:n kansanedustaja Kristiina Salonen ja RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa. Myös meriteollisuusyritykset ABB ja Wärtsilä, sekä Gasum, Finnpilot ja elinkeinojärjestöjen johto olivat edustettuina paneelikeskusteluissa. Varustamoita edusti Viking Linen Johanna Boijer-Svahnström sekä Rederi Ab Nathalien Antti Partanen.
Keskustelun pääteemoina olivat vastuullisuus sekä innovaatiot ja osaaminen. Ilmastonmuutoksen torjunta nousi pääaiheeksi, niin keskusteltaessa uudesta hallitusohjelmasta kuin alan sisällä vaikuttavista suuntauksista. Ympäristövastuullisuus nähtiin suomalaisen meriklusterin vahvuutena. Meriklusterissa todettiin olevan ainutlaatuista osaamista, ja päättäjät saivat elinkeinolta kiitosta koulutukseen tehdyistä panostuksista.
Korkean osaamisen turvin Suomessa on kehitetty uutta teknologiaa ja ympäristöinnovaatioita merenkulkuun. Suomalaisilla innovaatioilla voidaan vaikuttaa päästöjen vähentämiseen merenkulussa jopa maailmanlaajuisesti. Myös digitalisaation ja automaation suhteen Suomen meriklusterissa ollaan kehityksen kärjessä. Suuri osa meriteollisuudesta perustuu jo nyt tietotekniikkaan ja ohjelmointiin.
Kaikki osapuolet kiittelivät toimialarajojen ylittävää yhteistyötä ja alalla vallitsevaa yhteisöllistä henkeä, jonka ansiosta on onnistuttu nostaa meriklusteri merkittäväksi talouden alaksi Suomessa. Myös yhteispeli viranomaisten, päättäjien ja elinkeinon kesken koettiin sujuvan hyvin muihin maihin verrattuna. Keskustelun päätti Aalto yliopiston opiskelijat, jotka näkivät alan tulevaisuuden kirkkaana. Alavalinnan syytä kysyttäessä opiskelijat vastasivat että ”-Jos haluaa olla jossain maailman paras, kannattaa Suomessa valita meriala”.
Tilaisuudesta nauhoitettu video löytyy oheisesta linkistä: https://www.mtv.fi/sarja/suomiareena-33001006007/rohkeasti-edella-meriklusteri-luo-sinista-kasvua-suomeen-1113349