21.06.2020

Tappioissa uiva Carnival nopeuttaa alusten myyntiä

Maailman suurin risteilyvarustamo Carnival paljasti viime torstaina synkkiä ennakkotietoja toukokuun lopussa päättyneeltä neljännekseltä, jonka aikana yhtiö teki 4,4 miljardin dollarin jättitappion. Carnival jatkaa toimintojen sopeuttamista koronakurimuksessa muun muassa myymällä kuusi alusta nopeutettuun tahtiin.

Carnivalin Costa Fortuna Nagasakin satamassa.

Miamissa päämajaansa pitävän Carnival Corporationin mukaan sillä oli toukokuun lopussa kassavaroja ja lyhytaikaista rahoitusta kaikkiaan 7,6 miljardin dollarin arvosta. Kassavirta pysyy 650 miljoonaa dollaria negatiivisena eli näin paljon rahaa palaa jokaisen kuukauden aikana, jolloin laivaristeilyjä ei saa tehdä.

– Mitä kauemmin risteilyt ovat pysähdyksissä, sitä suuremmat vaikutukset seisokilla on yhtiön likviditeettiin ja rahoitusasemaan, Carnival kertoi alustavassa tulostiedotteessaan.

Carnival toivoo voivansa aloittaa risteilymatkat tämän vuoden aikana kevennetyillä operaatioilla eli pienemmillä matkustajamäärillä ja tarkemmilla terveysmääräyksillä. Samaan aikaan yhtiö supistaa kapasiteettiaan ja on jo sopinut kuuden risteilyaluksen myynnistä.

Torstaina Carnival kertoi tekevänsä kahden miljardin dollarin alaskirjaukset alusten myynnistä alle niiden kirjanpitoarvon. Ilmoituksen jälkeen yhtiön osakkeen kurssi sukelsi kahdeksan prosenttia New Yorkin pörssissä, Reuters kirjoittaa

Ilman kahden miljardin kertaeriä Carnivalin arvioi toisen neljänneksen tappiokseen 2,4 miljardia dollaria eli 3,30 dollaria osaketta kohti. Päättyneen neljänneksen liikevaihto oli 0,7 miljardia dollaria, kun se vuotta aiemmin oli 4,8 miljardia dollaria.

Mutta kuten sanottu, yhdysvaltalaisella GAAP-kirjanpitotavalla nettotappioksi arvioidaan 4,4 miljardia dollaria tai 6,07 dollaria per osake.

Alusten myyntiä nopeutetaan, uudisrakennuksia viivytetään

Carnivalin piti myydä kuusi risteilyalustaan lähivuosina, mutta nyt kaupat on sovittu tehtäviksi jo kolmen seuraavan kuukauden aikana. Muistakin aluskaupoista neuvotellaan, yhtiö sanoo mutta ei kerro laivojen nimiä tai muita yksityiskohtia.

Vanhojen risteilyalusten kaupat eivät ole nykyoloissa ollenkaan yksinkertaisia. Seatrade Cruise Newsin mukaan Carnivalin tytärvarustamo P&O Cruises Australia on sopinut m/s Pacific Dawnin ja m/s Pacific Arian myymisestä brittiläiselle Cruise & Maritime Voyages (CMV) -varustamolle. Nyt ostajavarustamo joutuu kuitenkin neuvottelemaan kauppojen rahoituksesta uudelleen pankkien ja sijoittajien kanssa.

Carnivalin on alun perin ollut tarkoitus ottaa vastaan neljä uutta risteilyalusta tämän vuoden aikana. Carnival Corporationin tytärvarustamoille rakenteilla olevat laivat ovat valmistumisjärjestyksessä P&O Cruises UK:n m/s Iona, Princess Cruisesin m/s Enchanted Princess, Costa Cruisesin m/s Costa Firenze ja viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisimpänä Meyer Turun telakan CCL:lle (Carnival Cruise Lines) rakentama m/s Mardi Gras.

Nyt yhtiö sanoo, että pandemian takia näiden alusten aikatauluista neuvotellaan telakoiden kanssa uudelleen. Viivästyksiä on siis luvassa, mutta näistäkään ei ole tarjolla enempiä yksityiskohtia, Seatrade Cruise News kirjoittaa.

Pandemian lopullisia kustannuksia ei voi edes arvailla

Vuoden alussa Aasiasta alkanut ja maailmanlaajuiseksi pandemiaksi levinnyt koronavirus on kohdellut todella kovalla kädellä koko risteilyalaa, varustamoineen, miehistöineen ja ennen kaikkea maksavine asiakkaineen – telakoita ja muita kumppaneita unohtamatta.

Epidemian puhjettua esimerkiksi Carnival on kotiuttanut yli 260 000 risteilyvierasta omiin kotimaihinsa. Yhtiö on neuvottelut eri maiden hallitusten kanssa karanteeneista ja matkustusrajoituksista, järjestänyt charter -lentoja ja kuljettanut laivoillaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole voineet lentää.

Samanlaiset järjestelyt koskevat merihenkilöstöä. Carnivalin laivat ovat seilanneet yli 400 000 merimailia ja yhtiö on vuokrannut satoja lentokoneita noin 60 000 merenkulkijan viemiseksi koteihinsa noin 130 maahan.

Carnivalin aluksilla kotiin pääsyä odottaa vieläkin noin 21 000 miehistön jäsentä, joiden matkat yhtiö aikoo järjestää kesäkuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä yhtiön noin sadasta aluksesta 62 laivaa on ankkurissa eli taukotilassa. Loputkin laivat aiotaan ajaa niiden virallisiin lepuutuspaikkoihin kolmannen vuosineljänneksen aikana.

Ankkurissa olevilla laivoilla on luurankomiehistöt ja kaikki miehistön jäsenet asuvat alusten meripuolen hyteissä tai sviiteissä. Carnivalin mukaan sillä palaa rahaa noin 250 miljoonaa dollaria kuukaudessa silloinkin, kun kaikki laivat lepäävät ankkuripaikoilla tai satamissa.

Teksti Markku Pervilä

Jaa artikkeli