Mein Schiff-alukset toimitetaan tilaajalleen vuosina 2016 ja 2017. Elokuussa aloitetaan Tallinkin nesteytettyä kaasua käyttävän autolautan tuotanto. Carnival Corporationin kahden risteilijätilauksen varmistuttua telakalle on työtä luvassa vuoteen 2020 saakka.
Telakan henkilöstöpäällikkö Tapani Lankisen mukaan ongelma on onnellinen, kun tarvitaan rekrytointeja ja voidaan tarjota työntekijöille tulevaisuuden varmuutta.
– Suunnitelmissa on kolmen seuraavan vuoden aikana 350 henkilön rekrytoiminen. Tämä tarkoittaa läpi organisaation eri työntekijäryhmiä. Nettovaikutus on 170 henkeä.
Telakalla työskentelee tällä hetkellä 1370 työntekijää. Omassa teollisuusoppilaitoksessa koulutetaan jatkuvasti tuotantopuolen henkilöstöä. Keskustelua käydään alihankkijoiden kanssa tarpeista koko ajan. Syksyllä aloitetaan laivasuunnittelun muuntokoulutus yhteistyössä alihankkijoiden kanssa. Koulutukseen otetaan 25 henkilöä ja lisää jos tarvetta ilmenee.
– Emme me sentään kaikkia alueen osaajia ole vielä rekrytoineet. Esimerkiksi Sandvikin Turun tuotantolaitoksen lopetettua, olemme saaneet muutamia henkilöitä sieltä, kertoi Lankinen.
Teksti ja kuvat Tero Elsilä