Uusi merenkulun tiedonhallintajärjestelmä NEMO on voittanut globaalin Service Design Award 2023 -palvelumuotoilupalkinnon Professional Commercial -kategoriassa.
Mukana finaalissa oli tänä vuonna yhteensä 19 merkittävää palvelumuotoilun projektia ympäri maailman. Voiton omassa kategoriassaan lunasti uusi merenkulun tiedonhallintajärjestelmä NEMO, jonka palvelumuotoilu on toteutettu yhteistyössä Fintrafficin meriliikenteenohjauksen ja Siili Solutionsin kanssa.
NEMO on laaja-alainen meriliikenteen ja satamalogistiikan kehityshanke, jossa on lähdetty etsimään innovatiivisesti uusia digitaalisia ratkaisuja Suomen merilogistiikan kehittämiseksi.
– Toimiva, turvallinen ja kestävä merenkulku on Suomelle elintärkeää, sillä ulkomaankauppamme nojaa pitkälti toimivaan merilogistiikkaan. NEMO on esimerkki uusista innovatiivisista kehityshankkeistamme Suomessa, jossa digitalisaatiota ja palvelumuotoilua hyödyntämällä on lähdetty luomaan täysin uutta palvelukokonaisuutta, jolla vahvistetaan Suomen merenkulun kilpailukykyä ja älykkään meriliikenteen käyttöönottoa sekä edistetään liikenteen ekosysteemien kehittymistä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Palkinto on hieno osoitus siitä, että olemme kehitystyössämme juuri oikeiden asioiden äärellä, Fintrafficin meriliikenteenohjauksen toimitusjohtaja Rami Metsäpelto kertoo.
– NEMO on hankkeena kunnianhimoinen: Laajassa meriliikenteen ja satamalogistiikan hankkeessa parannetaan nyt niin tiedonkulkua kuin optimoidaan koko logistisen ketjun toimintaa ja päästöjäkin. Nämä auttavat tulevaisuudessa merilogistiikan toimijoita ja satamia kehittämään toimintaansa entistäkin tehokkaampaan suuntaan reaaliaikaisen alus- ja satamatiedon avulla, jatkaa Fintrafficin meriliikenteenohjauksen hankepäällikkö Olli Soininen.
NEMO:n päätavoitteena on luoda yhtenäiset tavat toimittaa alusselvityksen edellyttämät ilmoitukset ilmoittajalta viranomaisille sekä varmistaa, että tieto on mahdollista antaa samalla tavalla kaikkiin kansallisiin merenkulun tiedonhallintajärjestelmiin EU-jäsenmaissa. Merenkulun tiedonhallintajärjestelmä NEMO:n lisäarvopalvelut tukevat lisäksi erilaisten satamakäyntien optimointipalveluiden kehittämistä ja toteuttamista.
Yhdessä sidosryhmien kanssa rakentaen
Merenkulun tiedonhallintajärjestelmä NEMO:n suunnittelutyöhön on osallistunut laaja joukko alan eri toimijoita. Mukana kehittämässä on kymmenittäin merenkulkualan toimijoita, kuten varustamoja, laivameklareita, huolitsijoita, laivaajia, kuljetusyrityksiä, satamia, satamaoperaattoreita sekä viranomaisia, mikä varmistaa osaltaan, että palvelu rakentuu syvän asiakasymmärryksen päälle ja on palveluna mahdollisimman asiakaslähtöinen.
– Nyt rakennetaan yhdessä merenkulkualan keskeisten toimijoiden kanssa kauaskantoista palvelua, jossa huomioidaan tämän hetken lisäksi tulevaisuuden tarpeet aina merenkulun ja logistiikan rooleista eri prosesseihin. Keskiössä on alusta saakka kulkenut asiakasymmärrys, joten haluan välittää lämpimät kiitokset laajalle joukolle merenkulkualan toimijoita, jotka ovat omalta osaltaan olleet mukana uuden tiedonhallintajärjestelmä NEMO:n suunnittelussa tätä mahdollistamassa, taustoittaa Fintrafficin meriliikenteenohjauksen Business Designer Miikka Kälvinmäki.
NEMO:n visiokonsepti mallintaa tulevaisuuden kuvan uusista merenkulun ja logistiikan toimintarooleista, prosesseista ja julkisen sekä yksityisen sektorin datan hyödyntämisestä arvoa tuottaviksi palveluiksi.
– Olemme hyödyntäneet muotoiluajattelua kompleksisen kokonaisuuden selkeyttämiseksi, visuaalista suunnittelua konseptimateriaalien vaikuttavuuden lisäämiseksi ja yhteiskehittämistä muutokseen sitouttamisessa. Myös datan käytön mallintaminen ja kuvaaminen suhteessa organisaatioiden ja ihmisten toimintaan merenkulun ydinprosesseissa on ollut keskeinen osa konseptin rakennusta. On ollut innostavaa huomata, miten hankkeessa mukana olevat sidosryhmät sitoutuivat yhteiseen tekemiseen jo aivan alkumetreiltä lähtien, jatkaa Siili Maritime liiketoiminnan johtaja ja Nemo hankkeen visiokonseptivaiheen pääsuunnittelija Sanna Vainionpää.
Vuonna 2004 perustettu Service Design Network (SDN) on johtava voittoa tavoittelematon, globaalia kasvua, kehitystä ja innovaatiota edistävä instituutio palvelumuotoilun alalla. Service Design Networkin vuodesta 2015 saakka vuosittain jakama Service Design Award on ensimmäinen kansainvälinen palvelumuotoilun palkinto, joka tunnistaa palvelumuotoilua toteuttavien yhtiöiden ja yhteisöjen saavutukset sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Palkinnon voittaja julkaistiin 5.10.2023 Berliinissä Service Design Global Conferencessa.
Uuden tiedonhallintajärjestelmän taustalla muutos EU-lainsäädännössä. Merenkulun tiedonhallintajärjestelmä NEMO on Suomen vastaus EU-asetukseen 2019/1239, jonka päätavoite on luoda yhtenäiset tavat toimittaa alusselvityksen edellyttämät ilmoitukset ilmoittajalta viranomaisille sekä varmistaa, että sama tieto on mahdollista antaa samalla tavalla kaikkiin EU-jäsenmaiden kansallisiin merenkulun tiedonhallintajärjestelmiin. Suomessa tämä tarkoittaa vuositasolla 800 000 alusten antaman ilmoituksen harmonisointia. Lakisääteisen palvelun lisäksi luodaan lisäarvopalveluita, jotka tukevat erilaisten satamakäyntien optimointipalveluiden kehittämistä ja toteuttamista. Järjestelmää toteuttaa Suomessa Fintrafficin meriliikenteenohjaus yhdessä kumppaneidensa kanssa, ja sitä tulevat käyttämään kaikki Suomen satamiin saapuvat laivat elokuusta 2024 eteenpäin.