”Meriteollisuus kasvaa vauhdilla ja alan tulevaisuudennäkymät ovat erinomaiset”, Rautaheimo sanoo. ”Meriteollisuus ry:n toiminta on keskeisessä roolissa alan menestykselle. Sekä kansallisten että kansainvälisten toimintaedellytysten tulee mahdollistaa alan yritysten kilpailukyvyn kehittämisen pitkälle tulevaisuuteen, ja siihen pyrimme aktiivisesti vaikuttamaan”.
Meriteollisuus ry:tä ansiokkaasti usean vuoden ajan luotsannut Juha Heikinheimo jättää yhdistyksen uusiin käsiin hyvillä mielin.
”Ryhtyessäni Meriteollisuus ry:n puheenjohtajaksi alan taloudellinen tilanne oli täysin toinen. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että alan näkymät ovat nyt pääsääntöisesti vahvat”, Heikinheimo toteaa. ”Suomalainen meriteollisuus on maailman huippua. On ollut ilo saada luotsata alan yhteistyötä näiden vuosien ajan.”
Meriteollisuus ry kiittää Juha Heikinheimoa aktiivisesta työstä suomalaisen meriteollisuuden hyväksi.
Meriteollisuus ry:n hallituksen kokoonpano vuonna 2018:
- Toimitusjohtaja Patrik Rautaheimo, Elomatic Oy (hallituksen puheenjohtaja)
- Johtaja Arto Lehtinen, Wärtsilä Oyj Ab
- Toimitusjohtaja Esko Mustamäki, Arctech Helsinki Shipyard Oy
- Varatoimitusjohtaja Tapani Pulli, Meyer Turku Oy
- Toimitusjohtaja Heikki Pöntynen, Rauma Marine Constructions Oy
- Toimitusjohtaja Kiuru Schalin, Stellio Oy
- Toimitusjohtaja Reko Antti Suojanen, Aker Arctic Technology Oy
- Teknologiajohtaja Karno Tenovuo, Rolls Royce Oy AB
- Myynti- ja markkinointijohtaja Jouni Väkiparta, Allstars Engineering Group
- Toimitusjohtaja Elina Vähäheikkilä, Meriteollisuus ry (hallituksen sihteeri)