13.06.2018

Henrik Bachér valittiin Meriteollisuus ry:n vt. toimitusjohtajaksi

Teknologiateollisuuteen kuuluva Meriteollisuus ry on valinnut DI Henrik Bachérin (63) yhdistyksen vt. toimitusjohtajaksi nykyisen toimitusjohtajan Elina Vähäheikkilän vanhempainvapaan ajaksi.

Laivanrakennuksen diplomi-insinööriksi valmistuneella Henrik Bachérilla on pitkä työkokemus meriteollisuuden yrityksistä. Hän siirtyy tehtävään Meriteollisuus ry:n jäsenyrityksen Elomaticin palveluksesta, missä hän on työskennellyt Marine -liiketoiminnan johtajana ja Helsingin toimiston johtajana. Aiemmin Bachér on työskennellyt mm. Royal Caribbean Cruisesin laatu- ja kehitysjohtajana ja Silja Linen teknisenä johtajana sekä ympäristöjohtajana.

”Henrik on meriteollisuuden rautainen ammattilainen, jonka voimme luottaa luotsaavan alaa eteenpäin Elinan vanhempainvapaan aikana”, Meriteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Patrik Rautaheimo sanoo. ”Meriteollisuus ry:n toiminta on keskeisessä roolissa alan menestykselle. Toimintaedellytysten sekä Suomessa että maailmalla tulee mahdollistaa alan yritysten kilpailukyvyn kehittäminen, ja siihen pyrimme yhdistyksenä aktiivisesti vaikuttamaan.”

”Yksi alan kilpailukyvyn ylläpitämisen ja kehittämisen edellytys on huippuosaamisen ja resurssien turvaaminen sekä nyt että etenkin pidemmällä tähtäimellä”, Henrik Bachér toteaa. ”Tässäkin tehtävässä Meriteollisuus ry:n toiminnalla on erityisen tärkeä merkitys, johon tulemme panostamaan laajalla rintamalla.”

Vähäheikkilä jää 14.8.2018 vanhempainvapaalle noin vuodeksi. Bachér aloittaa tehtävässään 15.8.2018.

Jaa artikkeli