Teknillisestä korkeakoulusta valmistunut Kuutti aloitti meriteollisuuden uransa 1980-luvulla telakoilla. NAPA Groupin palveluksessa Kuutti on ollut vuodesta 1991, toimien useissa vastuullisissa tehtävissä, muun muassa vastaten NAPA:n design-liiketoiminnasta sekä tärkeimmistä asiakassuhteista. Hänellä on ollut myös merkittävä rooli NAPA:n kansainvälistymisessä.
Toimitusjohtajan vaihdoksen yhteydessä NAPA terävöittää organisaatiorakennettaan, tavoitteenaan palvella meriteollisuuden eri osa-alueiden asiakkaitaan entistä paremmin. 1.4.2017 lähtien NAPA toimii kolmen liiketoimintayksikön kautta. Liiketoimintayksiköt ovat NAPA Design Solutions, NAPA Safety Solutions ja NAPA Shipping Solutions.
NAPA Design Solutions –liiketoimintayksikkö tarjoaa laivanrakennusinsinööreille ja rakennesuunnittelijoille integroituja 3D-työkaluja laivojen ja offshore-rakenteiden suunnitteluun. Ratkaisut sisältävät toimialan standardeiksi muodostuneita ohjelmistoja ja menetelmiä erityisesti laivan alku- ja persussuunniteluun, kattaen laivan runkomuodon, yleissuunnittelun, turvallisuuden, suorituskyvyn sekä rakennesuunnittelun. NAPAn integroitu ratkaisu tukee kaikkia suunnittelutarpeita laivan 3D tuotemallin tukemana.
NAPA:n suunnitteluratkaisuja käyttävät maailman johtavat telakat, luokituslaitokset, suunnittelutoimistot, merenkulun viranomaiset sekä tutkimuslaitokset.
NAPA Design Solutions –liiketoimintayksikön toiminnasta vastaa Executive Vice President Mikko Kuosa.
NAPA Safety Solutions –liiketoimintayksikkö toimittaa laivakohtaisia turvallisuutta lisääviä ratkaisuja erityisesti risteilyaluksille sekä muille vaativille erikoisaluksille. Turvallisuusratkaisut sisältävät mm. integroidun vuotovauriotilanteiden arviointi- ja päätöksentekoratkaisun, jolla nopeutetaan vuodon sijainnin ja sen vaikutusten määritystä ja lisätään näin oleellisesti aluksen turvallisuutta.
Liiketoimintayksikön tarjoomaan kuuluvat lisäksi lastaus- ja vakavuusjärjestelmät eri laivatyypeille sekä useimpien lippuvaltioiden hyväksymä elektroninen lokikirja. Elektronisen NAPA Logbookin avulla voidaan lokitiedot kerätä, tallentaa ja replikoida paperittomasti ja varmasti laivalta maihin.
NAPA Safety Solutions –ratkaisut lisäävät laivahenkilökunnan ymmärrystä sekä aluksen yleisestä turvallisuustasosta että sen selviytymismahdollisuuksista vauriotilanteessa ja tarjoavat luotettavat, tehokkaat ja osin automatisoidut työkalut lokitietojen tallennukseen ja siirtoon. NAPA Safety Solutions –yksikön kokeneiden asiantuntijoiden verkosto palvelee asiakkaita ympäri maailman.
NAPA Safety Solutions –liiketoimintayksikön toiminnasta vastaa Executive Vice President Esa Henttinen.
NAPA Shipping Solutions tarjoaa edistyksellisiä työkaluja ja palveluja laivojen operointiin ja tiedonhallintaan, laiva- ja laivastokohtaiseen toiminnan analysointiin ja dynaamiseen reitin, nopeuden tai kellunta-asennon optimointiin. Ratkaisut tarjoavat varustamoille, operaattoreille, rahtaajille ja muille merenkulun sidosryhmille läpinäkyvyyttä ja työkaluja entistä tehokkaampaan laivojen hallinnointiin sekä teknisen ja toiminnallisen suorituskyvyn parantamiseen, turvallisuutta unohtamatta.
NAPA Shipping Solutions –liiketoimintayksikön toiminnasta vastaa Executive Vice President Naoki Mizutani.
”NAPA on maailmanlaajuisesti tunnettu ja arvostettu laivojen suunnittelun ja operoinnin ratkaisujen toimittaja, erikoisosaamisenamme laivojen turvallisuus ja kannattavuus. Tuotepalettimme ja palvelumme kattavat käytännössä koko laivan elinkaaren. NAPA:n vahvuus on vuosikymmenten aikana rakentunut kykyymme yhdistää vankka laivanrakennuksen ja merenkulun ymmärryksemme ohjelmistokehitysosaamiseen, sekä pitkäaikainen, tiivis yhteistyö asiakkaidemme kanssa”, kertoo tuore toimitusjohtaja Ilmo Kuutti.
”Uudella organisaatiolla tuomme osaamisemme entistä lähemmäksi asiakkaita. Näin voimme entisestään syventää eri merenkulun osa-alueiden erityisosaamista ja asiakkaiden todellisten tarpeiden ymmärrystä. On suuri etuoikeus päästä viemään tätä toimintaa eteenpäin”, Kuutti jatkaa.