18.05.2022

RMC:n uudeksi toimitusjohtajaksi Mika Heiskanen

Rauma Marine Constructionsin hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi DI Mika Heiskasen. Uusi toimitusjohtaja aloittaa toimessaan kesän jälkeen. Heiskasella on pitkä kokemus muun muassa Meyer Turun johtotehtävistä ja Royal Caribbean Cruisesin uudisrakennusohjelmasta Turussa ja Saksassa.

Mika Heiskanen. Kuva: RMC

Vuonna 2014 perustettu Rauma Marine Constructions on kasvanut lyhyessä ajassa merkittäväksi suomalaisomisteiseksi laivanrakennusyhtiöksi yli miljardin euron tilauskannallaan. Yhtiö on uusinut kevään aikana johtoaan ja nyt valittu uusi toimitusjohtaja DI Mika Heiskanen (38) aloittaa tehtävässään Raumalla kesän jälkeen. Yhtiön toimitusjohtajana toimii siihen asti vt.tj. Mika Laurilehto.

Heiskanen on pitkän linjan laivanrakentaja. Hän on toiminut viimeksi Meyer Turku Oy:n tuotannosta vastaavana johtajana ja sitä ennen vuosina 2016-2020 Heiskanen johti yhtiön runkotuotantoa ja suunnittelua. Heiskanen myös työskenteli vuodesta 2013 risteilyjätti Royal Caribbean Cruises Ltd varustamossa kansainvälisesti vastaten samalla Saksan Papenburgin uudisrakennusohjelmista. Heiskanen valmistui Aalto-yliopistosta opiskeltuaan laivanrakennusta ja teollisuustaloutta. Hän aloitti uransa STX Finlandin palveluksessa myynnin projekti-insinöörinä ja TUI:n risteilijäprototyypin pääsuunnittelijana.

Heiskanen on johtanut myös verkkoyritysten Shilbuilding Completion Oy:n ja Technology Design and Engineering Eng’Nd Oy:n hallituksia.

RMC:n toiminta pohjautuu verkostomalliin. Yhtiöllä on runsaat 200 omaa työntekijää, jotka johtavat yhteistyötä projektien toteutuksesta vastaavien kymmenien kumppaniyritysten kanssa. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Niini perusteleekin Heiskasen valintaa kansainvälisen kokemuksen lisäksi myös vahvalla kokemuksella verkottuneen toiminnan johtamisesta.

”Mika Heiskasella on kyky palauttaa RMC tulokselliseen laivanrakennukseen. Hänellä on vankka kokemus verkottuneen toiminnan johtamisesta sekä selkeä näkemys asiakaslähtöisestä toimintamallista kansainvälisessä markkinassa. Nämä tukevat oivalla tavalla RMC:n valitsemaa stategiaa”, Niini sanoo.

RMC:llä on parhaillaan työn alla Tallinkin uusimman matkustaja-autolautan MyStar viimeistelytyöt sekä kahden Tasmaniaan tilatun nopean Spirit of Tasmania –RoPax-aluksen rakennustyöt. Lisäksi Puolustusvoimien uusien taistelualusten rakentaminen on parhaillaan käynnistymässä.

”Olen ylpeä tullessani osaksi RMC:n ainutlaatuista kasvutarinaa. Yhdessä ammattitaitoisen henkilöstön sekä yhteistyökumppaniverkoston kanssa RMC:llä on kyky suunnitella ja toteuttaa alansa moderneimpia, ympäristöystävällisimpiä sekä asiakkailleen lisäarvoa tuottavia aluksia. Suomalaisen meriteollisuuden kilpailukyvyn ja tulevaisuuden peruskivi on kyvykkäiden telakoiden sekä alan muiden yritysten syvä yhteistyö. Tämä luo kyvyn toimia alansa kansainvälisenä edelläkävijänä, jollaisena haluamme tulevaisuudessa profiloitua”, Heiskanen sanoo.

RMC on kokoluokassaan ainoa kokonaan kotimaisessa omistuksessa oleva yhtiö, mikä mahdollistaa päätösten ja työllisyyden pysymisen Suomessa. RMC on erikoistunut jäänmurtajien, matkustaja-autolauttojen sekä puolustusvoimien ja viranomaisten tarvitsemien alusten kehittämiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon. Yhtiöllä on korkean tason osaamista arktisessa laivanrakennuksessa, johon Suomen meriteollisuuden osaaminen ja kilpailukyky nojaavat vahvasti.

Jaa artikkeli