Suomen Laivameklariliitto on perustettu vuonna 1920 ja siihen kuuluu tällä hetkellä 49 alalla toimivaa yritystä. Liitto edustaa laivameklareita, agentteja ja laivanselvittäjiä. Jäsenyrityksillä on toimintaa kaikissa Suomen satamissa. Liitto on myös alan kansainvälisen etujärjestön FONASBAn jäsen.
”Olen erittäin iloinen tästä mahdollisuudesta päästä edistämään yhden merenkulun keskeisen toimijan julkikuvaa. Toivon, että voin tuoda Suomen Laivameklariliiton aktiivisena toimijana mukaan keskusteluun merenkulun muuttuvassa toimintaympäristösää,” kertoo Turkkila.
KTM Sari Turkkila aloittaa Suomen laivameklariliiton toiminnanjohtajana 4.1.2018
Suomen Laivameklariliitto, www.shipbrokers.fi