16.03.2015

Seija Turunen nimitettiin Finnpilot Pilotagen hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi

Kauppatieteiden maisteri Seija Turunen (61) on nimitetty Finnpilot Pilotage Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi 10. maaliskuuta pidetyssä yhtiökokouksessa. Kauppaneuvos Soili Suonoja luopui Finnpilot Pilotagen hallituksen puheenjohtajan tehtävästä viime vuoden lokakuussa.

seija_turunen

– On hienoa saada Finnpilot Pilotagen johtoon nainen, jolla on pitkä kokemus liiketoiminnasta merenkulkualalla, liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko toteaa.
– Seija Turunen on toiminut monipuolisesti sekä merenkulussa että satamatoiminnoissa, ja uskon että hänen näkemyksensä Finnpilotin hallituksen puheenjohtajana ovat arvokkaita yhtiön kehittämisessä, Risikko jatkaa.
Seija Turunen on toiminut vuosina 1992-2014 Finnlines Oyj:ssa muun muassa varatoimitusjohtajana ja konserniin kuuluvien Finnsteve-yhtiöiden toimitusjohtajana.
Aiemmin Turunen on työskennellyt erilaisissa johto- ja asiantuntijatehtävissä Kansallis-Osake-Pankissa, Midland Montagu Pankissa, Finca Oy:ssä sekä Enso-Gutzeit Oyj:ssä.
Tällä hetkellä Turunen on Elisa Oyj:n hallituksen jäsen sekä Eteran hallintoneuvoston jäsen.

Jaa artikkeli