Järeä, arc7-jäävahvistettu LNG-tankkeri seilasi elokuun ensimmäisellä viikolla kapeaan salmeen, joka erottaa Kildinin saaren Kuolan niemimaasta. Alusta avustamassa olivat Rosatomflotin laivastoon kuuluvat jokijäänmurtaja Ob ja hinaaja Juribey. Viime vuonna valmistuneen murtaja Obin on suunnitellut helsinkiläinen Aker Arctic.
Lastinsiirtokokeissa harjoiteltiin tankkereiden kiinnittymistä toisiinsa ja samalla kokeiltiin pelastustoimia sekä avattiin paikalle tilapäinen tullauspiste. Novatekin edustajan mukaan harjoitukset sujuivat kaikin puolin erinomaisesti.
Kildinin saaren ”tankkauspisteessä” on ankkuripaikat kahdelle Jamalin niemimaalta nesteytettyä maakaasua kuskaavalle arktiselle tankkerille. Norjalaislähteiden mukaan ei ole tiedossa, minkä nimiset tankkerit osallistuivat ensimmäiseen sts (ship-to-ship) -lastinsiirtokokeeseen.
Tällä hetkellä Novatekin käytössä on 15 arc7-jääluokan tankkeria, jotka kuljettavat kaasua Jamal LNG:n kolmelta tuotantolaitokselta sekä Euroopan markkinoille että viime toukokuun jälkeen Koillisväylää pitkin itäsuuntaan myös Japanin kaasumarkkinoille.
Lastinsiirrot vapauttavat kallista kalustoa arktisille vesille
Kildinin saaren kokeet ovat tärkeä virstanpylväs Novatekin kaasutransitolle lännen suuntaan. Alun perin kokeiden piti alkaa jo vuonna 2019, mutta tekniset ongelmat viivyttivät hanketta yli vuodella. Kildinin saaren edustalla on tarkoituskin toimia vain tilapäinen lastauspaikka, sillä Novatek aikoo rakentaa 20 miljoonan tonnin LNG-kuljetuksille pysyvän transitosataman Kuolaan Uran lahdelle lähelle Vidjaevon laivastotukikohtaa.
Itse lastinsiirtojen tarve johtuu siitä, että Novatek on huomannut, että välilastauksilla kalliit arktiset erikoisalukset eli arc7-tankkerit voidaan keskittää vain vaikeisiin pohjoisiin olosuhteisiin. Sts-lastinsiirroilla LNG-lastit siirretään kevyemmän jääluokan tankkereihin, jotka sitten ajavat vaikkapa läntisen Euroopan satamiin.
Aiemmin venäläiset ovat siirtäneet lastejaan norjalaisilla ankkuripaikoilla, kuten Honningsvågissa. Pohjois-Norjassa on kaikkiaan neljä tällaista lastauspaikkaa, joita valvoo sikäläinen Tschudi -niminen yhtiö.
Barents Observerin mukaan näissä sts-lastinsiirtopaikoissa on ajoittain ollut jopa ruuhkaa. Kiireisimpinä aikoina LNG-lasteja siirretty samaan aikaan jopa kuuden suuren LNG-tankkerin välillä Honningsvågin edustalla Sarnesin vuonossa.