Jäänmurtajat Calypso, Protector ja Meteor avaavat Saimaan syväväylät ja avustavat liikennettä avustusrajoitusten puitteissa. Calypsoon on kytketty maailman ensimmäinen jäätä murtava motorisoitu irtokeula Saimaa.
”Lähdemme avaamaan kanavan ja syväväylät kolmen murtajan voimin, sillä paikoitellen jäänpaksuus hipoo puolta metriä. Olosuhteet ovat täysin erilaiset kuin viime vuonna, silloin jäätä ei ollut nimeksikään”, kertoo merenkulun asiantuntija Ilari Rainio Väylävirastosta.
Ensimmäisten rahtialusten odotetaan saapuvan Saimaalle välittömästi liikenteen avaamisen jälkeen.
Jäillä liikkujien on syytä välttää kaikkea liikkumista avattujen syväväylien läheisyydessä 22.3.2021 alkaen. Myös mökkeilijöiden kannattaa huomioida, että syväväyliä ei pysty enää ylittämään niiden avaamisen jälkeen.