Göteborg käy vasten Euroopan satamatrendiä

Euroopan satamat kärsivät pandemian suorista ja välillisistä vaikutuksista niin, että maanosan kymmenen suurimman sataman konttiliikenne putosi alkuvuonna keskimäärin viisi prosenttia. Göteborg käy aivan eri suuntaan, sillä konttien määrä kohosi kahdeksan prosenttia tammi-maaliskuussa.

Koronaviruksesta aiheutuneen pandemian vaikutukset näkyvät suoraan konttiien kuljetusvolyymeissa, jotka siis tippuivat suurimmissa satamissa keskimäärin viisi prosenttia ensimmäisen neljänneksen aikana. Välilliset vaikutukset tuntuvat tekemättä jääneissä aluskäynneissä. Joissakin suurissa satamissa konttilaivoja kävi alkuvuonna jopa 30 prosenttia vähemmän kuin vuoden takaisella vertailujaksolla.

Port of Gothenburg -satamayhtiön tiedotteen mukaan konttilaivojen käyntejä ei peruttu lainkaan alkuvuoden aikana. Silti terminaalioperaattori APM Terminals Gothenburgin toimitusjohtaja Dennis Olesen myöntää, että eurooppalainen satamatrendi tuntuu myös Göteborgissa.

– Kyllä laskusuuntaus vaikuttaa meilläkin. Mutta olemme silti ylpeitä hyvästä tuloksestamme, josta saamme kiittää laadukasta ja joustavaa asiakaspalveluamme, Olesen sanoo Göteborgin sataman nettisaitilla.

Port of Gothenburgin toimitusjohtaja Elvir Dzanic kiittelee Ruotsin valtiovallan strategisia valintoja, joilla yhteiskunta ja talouselämä on pidetty mahdollisimman avoimena myös pandemian poikkeusoloissa.

– Olemme todistaneet kuljetusyhteyksien toimivan kaikkein haastavimmissakin oloissa. Koko Ruotsin rahtikuljetukset virtaavat Göteborgin kautta maailmalle ja entistä useammat yritykset keskittävät logistiikkatoimintojaan meidän kauttamme, Göteborgin satamapomo heittää pienenä piikkinä jo avajaisistaan myöhästyneen Tukholman Norvikin uuden suursataman suuntaan.

Vaikka kukaan ei osaa arvioida sitä, milloin pandemia alkaa helpottaa, jaksaa Göteborgin satamajohtaja Dzanic luottaa varsinkin konttiliikenteen tulevaisuuteen.

Göteborg on Ruotsin ulkomaankaupan napanuora

Valtameriliikenteen konttivarustamot ovat koronan takia jättäneet ajamatta monia reittejään Aasian ja Euroopan suursatamien välillä. Göteborgin satamassa yhtään tällaista aluskäyntiä ei ole jäänyt tekemättä vuoden alkuneljänneksellä.

– Viikoittaiset palvelut Göteborgin ja Aasian satamien välillä ovat tarjonneet Ruotsin vienti- ja tuontikuljetuksille kaikkein tärkeimmän napanuoran vaikeissakin oloissa. Tämän liikenteen ylläpito on elintärkeää jatkossakin, APM Terminalsin Olesen sanoo.

Kattegatin salmen itärannalla sijaitseva Port of Gothenburg on Pohjoismaiden suurin satama, jonka kautta kulkee 30 prosenttia Ruotsin ulkomaankaupan kuljetuksista ja puolet naapurimaan konttiliikenteestä. Göteborgin satamasta lähtee päivittäin 25 junavuoroa kaikkialle Ruotsiin ja Norjaan, joten jatkoyhteydet Pohjolaan ovat erinomaiset.

Ennen jo mainitun Tukholman Norvikin sataman virallista käyttöön ottamista Port of Gothenburg on ainoa ruotsalainen satama, jonne suurimmatkin valtameriliikenteen konttilaivat mahtuvat ajamaan.

Jaa artikkeli