Suomen Varustamot ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Matti-Mikael Koskinen, Aspo-konserniin kuuluvan ESL Shipping Oy:n toimitusjohtaja. Hän on aiemmin toiminut mm. Suomen Varustamot ry:n hallituksen varapuheenjohtajana ja edustanut Suomea varustamoiden kansainvälisen kattojärjestön International Chamber of Shippingin hallituksessa.
Hallituksen varapuheenjohtajat valitaan yhdistyksen sääntöjen mukaisesti hallituksen tammikuun kokouksessa.
”Kuluva vuosi on koronapandemian johdosta ollut varustamoelinkeinolle poikkeuksellisen haastava. Seuraavan kaksivuotiskauden aikana suomalaisten varustamoiden kilpailukykyä ja alan elinvoimaisuutta on vahvistettava. Tulevan hallituskauden prioriteetteihin kuuluu erityisen vahvasti vastuullisuus ja kehitys kohti yhä vähäpäästöisempää merenkulkua” sanoo Koskinen.
”Sääntelyn kohdalla se tarkoittaa myös, että Suomen erityisolosuhteet, kuten talvimerenkulku, tulisi aina ottaa huomioon.” Koskinen jatkaa.
Hallituksen jäseniksi sekä varajäseniksi valittiin seuraavat henkilöt:
Varsinaiset jäsenet Varajäsenet
Hanses Jan, Viking Line Abp Boijer-Svahnström Johanna, Viking Line Abp
Koskinen Matti-Mikael, ESL Shipping Oy Ruda Petter, ESL Shipping Oy
Blomqvist Björn, Rederi Ab Eckerö Donning Bo-Gustav, Rederi Ab Eckerö
Kojonen Paavo Navidom Oy Dufvelin Ari, OSM Ship Management Finland Oy
Mälkiä Jussi, Meriaura Group Ltd Jussi Keveri, Alfons Håkans Oy
Langh Hans Oy, Langh Ship Ab Järnefelt Pekka, Containerships Ltd
Widén Olof, Godby Shipping Ab Mikkola Dan, Godby Shipping Ab
Modig Håkan, Bore Ltd Hildén Katarina, Bore Ltd
Schults Margus, Tallink Silja Oy Valtonen Jan, Tallink Silja Oy
Visuri Maunu, Arctia Oy Grönqvist Christian, Prima Shipping Group Ab
Doepel Thomas, Finnlines Oy Laurell Jan, Finnlines Oy
Ståhlberg Peter, NLC Ferry Ab Oy Partanen Antti, Rederi Ab Nathalie