Arctialla on ollut pitkään vaikeuksia niin sanotun offshore-toimintansa takia. Jo 90-luvulta lähtien hankituille monitoimimurtajille on ollut vaikea löytää töitä kesän ajaksi esimerkiksi meren pohjalle vedettävien öljy- ja kaasuputkien auraamisessa.
– Viimeaikainen tuloskehitys ei ole ollut hallituksen arvion mukaan tyydyttävällä tasolla. Ja toisaalta uuteen konsernirakenteeseen haluttiin vetäjä ulkopuolelta, lähdöt saanut toimitusjohtaja Tero Vauraste kertoo asiasta uutisoineelle Ylelle.
Vaurasteen mukaan irtisanomisessa ei ollut kyse luottamuspulasta hänen ja yhtiön hallituksen välillä.
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoo Ylen uutisille, että kyse on puhtaasti yhtiön hallituksen operatiivisesta päätöksestä ja että hänellä ei ole enempää sanottavaa asiasta.
Yt-neuvottelut ja uusi konsernirakenne
Arctia kertoi marraskuun alussa laajoista, 220 työntekijää koskettavista yt-neuvotteluista. Syyksi kerrottiin nimen omaan monitoimurtajien epäonnistuneet bisnekset. Varustamon palveluksessa työskentelee noin 250 henkilöä.
Valtioneuvosto kertoi 13. joulukuuta, että vesiväylien kunnossapito- ja merenmittauspalveluja tuottavasta Meritaito Oy:stä tulee jäänmurtopalveluita tarjoavan Arctia Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. Hallituksen tavoitteena on parantaa kummankin yhtiön kilpailukykyä ja tuloskuntoa.
Arctian virkaa tekevänä toimitusjohtana työskentelee toistaiseksi talousjohtaja Kim Höijer.
https://yle.fi/uutiset/3-10563074
Teksti Markku Pervilä
Kuva Arctia Oy