08.09.2020

Tõll on Viron ensimmäinen hybridilautta

Lähes 1,6 miljoonan euron muunnostöiden jälkeen yhteysalus Tõll on palannut reitilleen osittain sähköllä liikkuvana hybridilauttana. Akkujen ansiosta alus kuluttaa viidenneksen vähemmän dieselpolttoainetta, sen päästöt ovat pienemmät sekä melu- ja tärinätaso alhaisemmat.

Hybridilautta Tõll aloitti liikenteen syyskuun alussa Viron mantereen ja Muhun välisellä reitillä. Alusta operoi pörssiyhtiö Tallinna Sadamin tytäyhtiö TS Laevad, jonka hallituksen puheenjohtaja Jaak Kaabel sanoo aluksen olevan askel oikeaan suuntaan ympäristön paremmin huomioon ottavassa merenkulussa.

– Olemme jo pitkään ponnistelleet kohti nollapäästöjä Väinämeren lauttaliikenteessämme. Tõllin muunnostyöt osittain sähköllä kulkevaksi hybridiropax -lautaksi on hyvä esimerkki tästä. Nyt aluksen hiilidioksidipäästöt pienenevät 1 600 tonnilla vuodessa, Kaabel toteaa.

TS Laevad kuljettaa rahtia ja matkustajia viidellä aluksella Viron mantereen sekä Saarenmaan, Hiidenmaan ja Muhun välillä ympärivuotisesti eli myös meren jäätyessä talvella. Tõllin konversiotyöt aloitettiin 2019 ja rakennustöistä vastasi virolainen telakkayhtiö Baltic Workboat AS. Akut on toimittanut norjalais-kanadalainen Corvus Energy.

Hybridilautta Tõll 114 metriä pitkä ja 19,7 metriä leveä alus, jonka kapasiteetti on 700 matkustajaa ja 150 henkilöautoa. Vuoden 2015 lopussa valmistunut matkustaja-autolautta rakennettiin Remontowan telakalla Puolassa.

Jaa artikkeli