Meriaura tuo markkinoille ilmastoneutraalit merikuljetussopimukset

Meriauran kuljettaa Stockholm Exergin biopolttoaineet kaukolämmön tuotantoon jätepohjaisella bioöljyllä.

Meriaura arvioi, että EcoCoaster-aluksen ajaessa jätepohjaisella bioöljyllä elinkaaripäästöt voivat olla jopa 96% pienemmät verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin.

Meriaura ja Tukholman seudun kaukolämpöyhtiö Stockholm Exergi ovat tehneet sopimuksen hakkeen ja pelletin merikuljetuksista, joissa laivan voimanlähteenä käytetään ilmastoystävällistä 100 prosenttista bioöljyä.

Sopimus on ensimmäinen Meriauran tekemä kaupallinen sopimus, joka perustuu 2016 rakennettuihin EcoCoaster-aluksiin ja jätepohjaisen tai kierrätetyn bioöljyn käyttöön. Yhdessä nämä muodostavat kaikkein ilmasto- ja ympäristöystävällisimmän merikuljetusmuodon joka tällä hetkellä on saatavilla, yhtiön tiedotteessa todetaan.

Meriaura arvioi kuljetuksen elinkaaripäästöjen voivan olla jopa 96 prosenttia pienemmät verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin.

– Ovi on nyt avattu, ja olemme innokkaita edistämään tätä konseptia myös muiden asiakkaidemme kanssa. Askel askeleelta muutamme merikuljetuksia kestävään suuntaan, kertoo Meriauran toimitusjohtaja Beppe Rosin.

Meriaura toimittaa myös laskelmat tämän sopimustyypin valinnalla saavutetuista kasvihuonekaasuvähennyksistä.

– Toivomme, että näitä tietoja päästövähennyksistä voidaan hyödyntää arvoketjussa ja asiakkaamme pystyvät luomaan lisäarvoa lopputuotteilleen.

Jatkossa Meriaura alkaa tarjota kaikille asiakkailleen mahdollisuutta vähäpäästöisiin kuljetussopimuksiin pienellä lisämaksulla, joka vastaa laivapolttoöljy MGO:n ja EcoFuelin hintaeroa. Yritys sitoutuu hankkimaan, tuottamaan ja käyttämään EcoFuelia vähintään sen määrän, joka vastaa sopimuksen nojalla suoritettujen matkojen kokonaiskulutusta.

Stockholm Exergin tavoite on olla täysin hiilineutraali. Viime vuonna sen tuottamasta kaukolämmöstä 86 prosenttia oli tuotettu uusiutuvista lähteistä tai lämmön talteenotolla. Loppuosa kaukolämmöstä tulee vielä fossiilisista polttoaineista kuten kivihiilestä. Ne on kuitenkin tarkoitus korvata vuoteen 2022 mennessä kokonaan kestävillä lähteillä, jolloin lähes 100 prosenttia Tukholman seudun kaukolämmöstä tulisi uusiutuvista tai hukkalämmön talteenotosta.

– Laivauksien ja kuljetusten päästöt saavat suhteellisesti suuremman merkityksen nyt kun olemme lopettamassa fossiilisten polttoaineiden käytön omassa tuotannossamme. Tämä Meriauran kanssa tehty sopimus myötävaikuttaa positiivisesti liikenneratkaisujen kehittämiseen kestäväksi matkalla kohti sataprosenttista hiilineutraaliutta, Stockholm Exergin Kestävyysjohtaja Ulf Wikström kommentoi.

Teksti: Vaula Aunola

Jaa artikkeli