Tallink Silja lanseeraa lokakuun ajaksi ruotsinlaivoilleen kalakampanjan yhteistyössä WWF Suomen kanssa. Tarkoituksena on lisätä kuluttajien tietoisuutta ja ohjata vastuulliseen kalan kuluttamiseen. Lokakuun aikana jokaisesta ostetusta buffet-ateriasta tilitetään 10 senttiä WWF:n Itämeri-työhön. Tavoitteena on kerätä kuukaudessa 10 000 euroa.
– Vaarana on, että pyydämme maailman meret tyhjiksi vielä omana elinaikanamme. Siksi pyrimme ohjaamaan kuluttajia vastuullisiin valintoihin WWF:n Kalaoppaan avulla. Oppaassa kalat ja äyriäiset on jaoteltu liikennevaloilla: vihreällä merkittyjä kannattaa suosia, keltaisia kuluttaa harkiten ja punaisia välttää kokonaan, kertoo suojeluasiantuntija Matti Ovaska WWF Suomesta.
Tallink Silja on tehnyt WWF Suomen kanssa yhteistyötä jo yli kymmenen vuoden ajan. Silja Linen laivojen kalahankinnat on jo vuosien ajan tehty WWF:n Kalaoppaan suositusten perusteella. Lokakuun aikana WWF:n Kalaopasta halutaan tuoda myös matkustajien tietoisuuteen muun muassa jakamalla sitä buffet-ravintoloiden auloissa.
– Haluamme kertoa, että noudatamme ravintoloissamme näitä periaatteita ja samalla ohjata asiakkaitamme tekemään itsekin vastuullisia valintoja omassa arjessaan. Kampanja on esillä laivoilla, markkinoinnissamme ja sosiaalisen median kanavissamme, kertoo viestintäjohtaja Marika NöjdTallink Siljalta.
Lokakuun aikana jokaisesta ostetusta buffet-ateriasta tilitetään 10 senttiä WWF:n Itämeri-työhön. Laivojen buffet-ravintoloissa ruokailee päivittäin tuhansia matkustajia. Lisäksi syyslomat ajoittuvat juuri kampanjan ajalle; tavoitteena onkin kerätä kuukaudessa 10 000 euroa.
WWF:n Kalaoppaasta ilmestyi äskettäin uusi mobiilisovellus, jota on kätevä käyttää vaikka kaupan kalatiskillä ostoksia tehdessä ja varmistua, että oma valinta tuli tehtyä vastuullisesti. Lisätiedot www.wwf.fi/kalaopas.