04.09.2025

Varautuminen ja turvallisuus nousivat keskiöön Donsö Shipping Meetissä

Joka toinen vuosi merenkulun toimijat kutsutaan piskuiselle Donsön saarelle Donsö Shipping Meet tapahtumaan. Tänä vuonna Donsön saarelle matkasi yli 3000 osallistujaa neljästäkymmenestä eri maasta.

Ruotsin infrastruktuuriministeri Andreas Carlson ja Ruotsin merivoimien komentaja Johan Norlén. Kuva Suomen Varustamot.

Donsö Shipping Meetin näytteilleasettajia oli noin 300 ja tiistain illallisella istui pitkissä pöydissä 2400 merialan ammattilaista. Kerrotaan, että tavoitteena on järjestää suurempi illallinen kuin nobel-juhlissa ja kaikki tämä tapahtuu siis saarella, jonka asukasluku on 1600.

DSM:ssä keskustellaan ja kuullaan merenkulun ajankohtaisista aiheista ja seminaarit kulkevat nimillä HR Meet, Commercial and Financing Meet ja Safety Meet. Näiden asiantuntijaseminaarien lisäksi tapahtuma-alueella on useita lyhyempiä puheenvuoroja ja keskustelutilaisuuksia.

Tänä vuonna turvallisuus ja varautuminen oli erityisen vahvasti agendalla, kun maanantaina järjestettiin Ruotsin suurin merenkulun valmiusharjoitus sitten toisen maailmansodan.
Huoli Itämeren turvallisuustilanteen kiristymisestä oli läsnä ja puheenvuoroissa painotettiin, miten merenkululla turvataan yhteiskunnan toiminta myös kriisioloissa. Valmiusharjoituksen jälkeen lavalla kuultiin esimerkiksi Ruotsin infrastruktuuriministeri Andreas Carlsonin ja Ruotsin merivoimien komentaja Johan Norlénin puheenvuorot, joissa korostui etenkin se, että turvallisuus rakentuu yhteistyöllä.

Ministerin viesti oli vahva ja selkeä, Ruotsin pitää kasvattaa omaa lippuaan ja tehdä toimia joilla lippu tehdään houkuttelevammaksi ja jotta oman lipun kilpailukyky paranee ja oma kauppalaivasto turvataan. Lista jo aloitetuista ja tulossa olevista toimista oli vaikuttava.

Ryhmäkuvassa tapahtuman suomalaisia osanottajia. Kuva Suomen Varustamot.

HR Meetissä Stena varustamo esitteli IDG -ohjelmaansa ja ensimmäisten pilottijaksojen tuloksia. Seminaarissa käytiin hyvää keskustelua epävarmuuteen valmistautumisesta ja resilienssistä ja siitä, mitkä henkilökohtaiset toimintatavat ja vahvuudet auttavat, kun pitää toimia epävarmassa ja muuttuvassa ympäristössä.

Safety Meetin ohjelmassa keskityttiin miehistön turvallisuuteen, muun muassa siihen, miten työolosuhteet vaikuttavat miehistön turvallisuuteen sekä digitalisaation vaikutus turvallisuuskulttuuriin. Toinen keskeinen teema keskusteluissa oli miten käsitellä ulkoisia uhkia, kuten sotaa ja merirosvousta miehistön turvallisuuden näkökulmasta.

Commencial ja Finance Meet ryhmässä keskusteltiin merenkulkualan haasteista kansainvälisessä kaupassa, kasvavassa kansallisessa ja alueellisessa sääntelyssä, sekä mikä rooli EU:lla voi olla innovoinnin ja kilpailukyvyn vahvistamisessa varsinkin alan vihreään siirtymään liittyvissä kysymyksissä. Keskeinen aihe oli myös toimitusketjun turvallisuuden vahvistaminen konfliktien ja kriisien aikana, ottaen huomioon merenkulun ratkaiseva rooli kansallisen turvallisuuden ja varautumisen kannalta.

Teksti Suomen Varustamot

Jaa artikkeli
Celebration for Grants 2025