07.11.2018

Austalin telakka kyberiskun kohteena – U.S. Navyn data turvassa

Sotalaivoja ja matkustaja-aluksia rakentava australialainen Austalin telakka ilmoittaa joutuneensa äskettäin kiristyshaittaohjelman kohteeksi. Telakka ei maksanut kiristäjille.

Tuntematon hakkeri onnistui ryöväämään telakan informaatiota, jonka joukossa oli työntekijöiden yksityistietoja ja vähäinen määrä asiakkaiden dataa.

Telakan mukaan hakkerit yrittivät ensin kiristää telakkaa datan takaisin saamiseksi ja sen jälkeen tietoja kaupattiin internetissä eniten tarjoavalle. Sisäisten sääntöjensä mukaisesti Austalin telakka ei maksanut kiristäjille rahaa.

Telakka painottaa tiedotteessaan sitä, että esimerkiksi asiakkaille tai yhteistyökumppaneille tehdyt työpiirustukset eivät ole salaisena pidettävää materiaalia. Austal ei ole paljastanut sitä, onko laivojen piirustuksia saati sopimustekstejä varastettu, The Maritime-Executive kirjoittaa.

U.S. Navyn data turvassa

Siviilitöiden ohella Austalin telakka on rakentanut sotalaivoja oman maansa merivoimille sekä toiminut Yhdysvaltain merivoimien tärkeänä kumppanina U.S. Navyn niin sanotussa Littoral Combat Ship -hankkeessa. Viime mainittu on murtovesissä ja vuorovesialueilla eli matalissa vesissä toimimaan suunniteltu uuden tyyppinen häivealus.

– Austalin liiketoimet Yhdysvaltain kanssa eivät ole joutuneet tietomurron kohteeksi, koska telakan ja USA:n merivoimien it-järjestelmät eivät ole yhteydessä toisiinsa, telakka toteaa tiedotteessaan.

Australian liittovaltion kyberturvakeskus ja maan poliisi tutkivat kyberiskua ja kengurumaan puolustusministeriö tarjoaa tutkijoille teknistä apua.

– Tämä tuorein tapaus osoittaa taas kerran sen, että puolusvälineteollisuus toimii jatkuvien kyberuhkien alaisena ja että tietoturvaa on entisestään tehostettava, ministeriö kommentoi.

Austalin telakka on tehnyt sopimukset kahden eri luokan vartioalusten rakentamisesta ja kunnossapidosta Australian puolustusministeriön kanssa.

Kyberiskut ovat tulleet merialalle

Austalin telakka ei suinkaan ole ainoa merialan toimija, joka on viime aikoina joutunut alttiiksi kyberiskuille. Hiljattain terminaalioperaattori APM Terminals joutui kiristyshaittaohjelmien kohteeksi. Hakkerit ovat tunkeutuneet myös kiinalaisen jättivarustamo Coscon ja San Diegon sataman tietojärjestelmiin.

Viime vuonna maailman suurin konttivarustamo Maersk Line menetti tuloksestaan ainakin 350 miljoonaa dollaria hakkereiden halvaannuttaessa Maerskin tietojärjestelmät pitkäksi aikaa. Tanskalaisvarustamo joutui lopulta rakentamaan koko it-järjestelmänsä uudelleen. Aiheesta kirjoitti ensimmäisenä The Maritime Executive.

Teksti: Markku Pervilä

Jaa artikkeli
Stena Banneri