01.10.2020

Danfoss Editron sähköistää Thaimaan kaksirunkoiset lautat

Thaimaa pyrkii parantamaan Bangkokin ilman laatua muun muassa mittavalla investoinnilla sähkölauttoihin. Suomalainen Danfoss Editron on mukana sähköistämässä kaikkiaan 27 sähköllä toimivan uuden katamaraanin armadaa. Ensimmäiset sähkökatamaraanit lähtevät koeajoille loppuvuonna.

Danfoss Editronin toimittamat sähköiset voimalaitteet ovat pienempiä, kevyempiä ja energiatehokkaampia kuin dieselmoottorit tai muut vaihtoehdot. Suomalaisyhtiö on mukana thaimaalaisen Energy Absoluten hankkeessa, jossa Bangkokin vesillä operoivat lautat siirtyvät käyttämään sähköenergiaa.

Sähköistyshankkeeseen kuuluu kaikkiaan 27 kaksirunkoista, 24 metrin pituista matkustaja-alusta, joiden kapasiteetti on 200 matkustajaa. Jokaiseen uudisrakennukseen tulee kaksi Danfoss Editron PMI375-T800 sähkömoottoria, joiden teho vaihtelee sääolojen mukaan 174-192 kW:n välillä.

Pörssiyhtiö Energy Absolute investoi sähköistykseen kaikkiaan 33 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Hankkeeseen kuuluu maasähkön laitteita ja pikalatausasemia, joiden ansiosta lautat voidaan ladata varttitunnissa täyteen tehoonsa. Sähkökatamaraanit voivat latauksen jälkeen operoida 2-4 tuntia ja kulkea 80-100 kilometrin matkan.

Sähköinen vesiliikenne vähentää ilmansaasteita

Sähkökatamaraanien armadasta kaksi uusirakennusta on jo ensimmäisessä testivaiheessa. Kun ne selviytyvät hyväksytysti merikoeajoista, loput 25 katamaraania valmistuvat jo vuoden aikana eri operaattoreille. Lauttavarustamoiden lisäksi paikalliset hotellit ja kiinteistöyhtiötkin ovat kiinnostuneita vastaavista täysin sähköisistä ratkaisuista, sillä Bangkokissa joen rannoilla asuminen on tullut uudelleen muotiin.

Danfoss Editronin Aasian-Tyynenmeren aluejohtaja David Hunter sanoo, että Bangkokissa ihmiset ja tavarat ovat aina liikkuneet jokia ja kanavia pitkin. Vesiliikenteen sähköistyshanke puhdistaa pääkaupungin ilmaa saasteilta ja vähentää päästöjä aiheuttavan maantieinfran lisärakentamisen tarvetta.

– Kun kaikki 27 sähköistä katamaraania on liikenteessä, ne vähentävät hiilidioksidin päästöjä yhteensä 8 600 tonnin verran vuodessa, Hunter sanoo yhtiön tiedotteessa.

Bangkokissa käy vuosittain jopa 23 miljoonaa kansainvälistä matkailijaa, joten se on yksi maailman suurimmista turistikaupungeista. Kuitenkin ilmansaasteet rassaavat sekä asukkaita että matkailijoita, ja viime tammikuussa Bangkokin ilman laatu oli luokiteltu epäterveelliseksi ainakin seitsemän päivän ajan.

Jaa artikkeli