04.03.2021

Entinen Atlantinkyntäjä Stockholm jäi pankin käteen

Maailman vanhin risteilylaiva Astoria, joka on viimeinen vuonna 2015 konkurssiin menneen Portuscale Cruises varustamon laivoista, ei mennytkään kaupaksi aiemmin tällä viikolla.

Alus on entinen linjalaiva MS ”Stockholm”. Lähtöhinnaksi alukselle Montepio pankki oli asettanut TradeWinds-lehden mukaan 10 miljoonaa euroa. Todennäköinen seuraus on romutus tai uuden huutokaupan järjestäminen toisilla lähtöehdoilla.

Nykyisessä korona-sulkutilanteessa uudempia ja parempia laivoja on runsaasti tarjolla. Konkurssin jälkeen pankki oli löytänyt alukselle toisen käyttäjän, kunnes Covid-19 pysäytti toiminnan. Alukselle oli tehty täydellinen modernisointi 1990-luvulla.

Stockholm oli pitkään ainoa Ruotsissa rakennettu risteilylaiva. Alus valmistui v. 1948 Götaverkenin telakalla Göteborgissa. Kockums rakensi viimeisinä laivoinaan kaksi risteilijää v. 1986 Carnivalille.

Stockholm sai surullista kuuluisuutta vuonna 1956 törmättyään USA:n Nantucketin edustalla ja upotettuaan sumussa vain viisi vuotta vanhan italialaisen 29.000 GT:n Andrea Dorian. Aluksen omisti silloin ruotsalainen Svenska Amerika Linien (SAL), kuvassa alus heti onnettomuuden jälkeen (kuva Wikimedia commons). Ruotsista alus myytiin 1959 Itä-Saksaan ja uudistettuna se purjehti myöhemmin mm. nimillä Italia Prima ja Athena.

Jaa artikkeli