Finneco II kastettiin 20.9.2022 Vuosaaren satamassa nimeämisseremoniassa. Aluksen kastoi laivan kummi, rouva Elina Haapasaari.
Finneco II liikennöi Suomen lipun alla Finnlinesin Itämeren, Pohjanmeren ja Biskajan liikenteessä. Laiva on 238 metriä pitkä ja kaistametrejä on 5 800. Alus kuljettaa noin 400 perävaunua matkaa kohden. Verrattuna Finnlinesin nykyisen laivaston suurimpiin laivoihin hybridiuudisrakennusten kuljetuskapasiteetti kasvaa lähes 40 %.
Lastinkäsittely on kuitenkin tehokasta, sillä laivassa on useita perä- ja sisäramppeja ja nostettavat autokannet. Samalla alukset ovat erittäin monipuolisia kuljetusvälineitä, sillä nostettavan kannen ansiosta roro-lastin maksimikorkeus voi olla jopa 7 metriä. Lastikansien tietyt alueet on tarkoitettu erityisesti paperirullien lastausta varten.
Laivassa on korkein mahdollinen suomalais-ruotsalainen jääluokka.
Ympäristötehokkuudesta plusmerkintä
Luokituslaitos Rina on antanut ylimääräisen “Green plus” -luokkamerkinnän laivan ympäristötehokkuudesta. Laivan pääkoneet ovat kaksitahtimoottoreita, joiden polttoaineen ominaiskulutus on pienempi kuin nelitahtimoottoreiden. Kölin alla oleva ilmavoitelujärjestelmä vähentää kitka- ja hydrodynaamista vastusta, minkä ansiosta polttoaineen kulutus ja päästöt vähenevät. Satamakäyntien nollapäästöt voidaan saavuttaa 5 MW:n akkuyksiköllä. Akut latautuvat merimatkan aikana ja myös 600 m2 :n aurinkopaneelit tuottavat energiaa.
Lisäksi pakokaasujen puhdistusjärjestelmä vähentää ilmapäästöjä ja haitallisia hiukkasia.
Laivan tekniset tiedot:
Laivatyyppi: Roro
Jääluokka: 1 A Super
Pituus: 238,0 m
Leveys: 34,0 m
Bruttovetoisuus: 60 515
Kuollut paino: 17 377
Kaistametrit: 5 800
Matkanopeus: 20,7 solmua
Koneteho: 2 x 12,780 kW
Lippuvaltio: Suomi
Päästövähennystekniikka
• Ilmavoitelujärjestelmä
• Akkuyksiköt
• Pakokaasujen poisto
• Aurinkopaneelit
• Lämmöntalteenotto
• Painolastivesien käsittely