Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntijan Jouni Vainion mukaan Suomi kärsii siitä, että esimerkiksi EU: päättäjät eivät tunne todellisia olosuhteita.
– Ne eivät avaudu Euroopan tasolla realistisesti vaan tilastoista voi saada Suomen talvimerenkulun hankaluuksista aivan väärän käsityksen, Vainio muistuttaa.
Merenkulkualaa koskevassa Studia Maritima- luentosarjassa Turussa ja Raumalla luennoinut Vainio sanoo muutoslukujen olevan vaikuttavia.
– Jäätalvi on myöhentynyt syksyllä 7-10 päivää ja ja keväällä sen kesto on aikaistunut parisen viikkoa.
– Itämerestä jäätyy nyt umpeen 70 000 neliökilometriä vähemmän kuin ennen eikä eteläinen osa jäädy enää kunnolla lainkaan. Niin sanottujen todellisten jääpäivien määrä on pudonnut 21 päivää ja enemmänkin entisestä. Nämä luvut osoittavat muutoksen olevan merkittäviä, mutta laivojen liikkumista ne eivät samassa suhteessa helpota, Vainio summaa.
Itämeren pinta-alaksi lasketaaan noin 422 000 neliökilometriä, josta noin puolet on aiemmin tieteellisin kriteerein jäätynyt.
Tasaisuus olisi laivoille helppo
Jäätalvien muutoksesta olisi laivoille apua, jos jää olisi jakautunut tasaisesti ja jääkansi pysyisi vakiona. Näin ei kuitenkaan ole.
Vainio muistuttaakin, että käytännössä kaikki Suomen ja Ruotsin jäänmurtajat operoivat useimmiten pienellä maantieteellisellä alueella Perämerellä.
– Tasainen jää ei yleensä nykyään ole isoille jäävahvistetuille aluksille ylikäymätön este, mutta jääröykkiöt ja erilaiset jäähyhmämuodostelmat saattavat olla. Kun lämpötila ja tuulet vaihtelevat nopeasti, jäätilanne vaikeutuu hetkessä ja juuri sellainen tilanne meillä on nyt. Avattu väylä jäätyy uudelleen hetkessä ja tuulet kasaavat ohuen jään hankaliksi ja paksuiksi muodostelmiksi.
– Kemin ja Oulun korkeudella se huomataan hyvin, vaikka Suomenlahdella ja Selkämerellä päästäisiin liikkumaan mainiosti, sanoo Vainio.
Studia Maritima- luentosarjan järjestävät Turun yliopiston merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus, Merenkulkualan opetuksen ja koulutuksen kannatusyhdistys ry, Forum Marinum, Aboa Mare, Satakunnan Ammattikorkeakoulu sekä Länsirannikon Koulutus Oy WinNova/ Merenkulku.
Teksti: Vesa Veikkola