29.06.2020

Korona korjaa satoaan: Pullmantur selvitystilaan

Pandemian paineet alkavat tulla liian vahvoiksi varsinkin pienemmille risteilyvarustamoille. Espanjalainen Pullmantur Cruceros on hakeutunut selvitystilaan kotimaansa konkurssilakien puitteissa. Tilanne ei näytä hyvältä myöskään brittivarustamo CMV:lle. Merialalla pelätään seuraavia shokkiaaltoja.

Moni asiantuntija arvelee, että Madridissa pääkonttoriaan pitävä Pullmantur on vasta ensimmäinen konkurssiin kaatuva risteilyvarustamo nykytilanteessa, jossa tuloja ei ole ja jossa menoja kasvattavat matkustajille takaisin maksettavat ennakko- ja peruutusmaksut toteutumattomista risteilyistä.

Huhut Pullmantur Crucerosin ongelmista alkoivat kasautua viime päivinä varustamon ilmoitettua, että se siirtää jäljellä olevat kolme alustaan telakoitaviksi ja että uusia risteilyjä ei tehdä ennen kuin aikaisintaan marraskuussa, Marex kirjoittaa.

Pullman on yhä sidoksissa Royal Caribbeanin kanssa

Vuonna 2000 perustettu Pullmantur Cruceros keskittyi aluksi espanjankielisiin risteilyvieraisiin. Kuusi vuotta myöhemmin yhdysvaltalainen Royal Caribbean Cruises osti Pullmanturin, mutta piakkoin iskenyt finanssikriisi tuotti uusille omistajille pettymyksen. Niinpä Royal Caribbean myi 51 prosenttia Pullmanturin osakkeista kansainvälisille sijoittajille 2016.

Sen jälkeenkin amerikkalaisvarustamo on operoinut Pullmanturin kolmea alusta, jotka ovat Royal Caribbeanin ja Celebrity Cruisesin vanhempaa kalustoa. Neljännen Royal Caribbeanin aluksen oli määrä aloittaa purjehdukset Pullmanturin lukuun 2021.

– Onnistuimme kääntämään yhtiön kurssin vuonna 2019, mutta sen jälkeen pandemia osoittautui meille liian vahvaksi vastukseksi. Nyt yritämme järjestää rahoitusta uudelleen konkurssisuojan puitteissa, Pullmantur kertoo tiedotteessaan.

Yhtiön laivoista m/s Sovereign ja m/s Monarch ovat telakoituina Napolissa, jossa aluksia riisutaan ja valmistellaan kylmää seisokkia varten. M/s Horizon oli telakalla Dubaissa, mutta eri tietojen mukaan alus kuljetti miehistönsä Intian Mumbaihin ja on nyt paluumatkalla Lähi-itään.

Lyhyessä tiedotteessa ei kerrota Pullmanturin rahoituksen järjestelyistä juuri mitään. Risteilynsä varanneet matkustajat voivat vaihtaa matkansa Royal Caribbeanin muiden varustamojen risteilyiksi. Juuri tämän takia merialalla arvellaan, että Pullmanturin alukset päätyvät lopulta myyntiin.

CMV:n vaikeudet voivat heijastua Carnivaliin

Pullmanturin konkurssiuutinen tuli vain muutama päivän sen jälkeen kun brittiläinen risteilyvarustamo CMV (Cruise and Maritime Voyages) oli kertonut hätäkokouksesta omien sijoittajiensa kanssa. Itsenäisenä operaattorina toimiva CMV ajaa kuudella iäkkäämmällä risteilylaivalla, joista kolme on hankittu Carnival Corporationilta.

Uutistoimisto Sky Newsin mukaan CMV ei ole onnistunut löytämään lisärahoitusta pankeista tai sijoittajilta. Ongelmia on syventänyt vielä se, että Britannian merenkulkuviranomaiset pysäyttivät viisi CMV:n alusta satamiin miehistöjen maksamattomien palkkojen ja pitkien työputkien takia.

Alalla arvellaankin, että pienempien risteilyvarustamoiden ongelmat heijastuvat suuriin, pörssilistattuihin varustamoyhtiöihin. Royal Caribbean kiirehti ilmoittamaan, että se on jo tehnyt Pullmanturin omistuksiin liittyvät poistot tämän vuoden ensi neljänneksen tulosraportissaan.

Carnival Cruises taasen on myynyt kolme alusta CMV:lle ja tiettävästi myös rahoittanut näitä laivakauppoja. Viime aikoina CMV on ollut ostamassa kahta vanhaa laivaa Carnivalin tytäryhtiöltä, P&O Cruises Australialta. Näiden alusten eli m/s Pacific Dawnin ja m/s Pacific Arian kohtalo on nyt kysymysmerkki.

Kun risteilybisnesten paineet ja epävarmuudet kasautuvat, eräät analyytikot odottavat vielä suurempia shokkiaaltoja myös alan suurten operaattoreiden keskuudessa.

Jaa artikkeli