26.08.2022

Laivameklarit: Pohjoismainen yhteistyö on yhä tärkeämpää

Pohjoismaiset laivameklariyhdistykset ovat tehneet yhteistyötä jo yli sata vuotta. Tänä vuonna yhdistysten toiminnanjohtajat ja puheenjohtajat tapasivat Oslossa.

Taidetta Oslossa.

Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska järjestävät kerran vuodessa yhteiskokouksen jossain Pohjoismaassa. Tavoite on jakaa kokemuksia ja oppia toisilta.

Suomesta kokoukseen osallistuivat Suomen Laivameklarit ry:n puheenjohtaja Tomi Rautio Stevecolta ja toiminnanjohtaja Sari Turkkila. Suomen laivameklareille kokouksen suurin anti oli saada hyviä uusia ideoita oman toiminnan kehittämiseen. – Ja tällaisina poliittisesti tuulisina aikoina verkostoituminen lähialueiden alan toimijoiden kanssa on yhä tärkeämpää, Rautio toteaa .

Norsk Skipsmeglerforbundiin kuuluu 115 jäsenyritystä. Puheenjohtaja Jörgen Brandt tulee Bergenistä ja työskentelee Wilsonilla. Hans Nicolai Edbo on yhdistyksen pitkäaikainen toimitusjohtaja. Toiminnan pääpaino on jäsentapahtumissa ja alan koulutuksessa. Yhdistys on taloudellisesti hyvin vakavarainen. Se tekee yhteistyötä mm. BIMCOn kanssa ja on keskeinen merenkulun vaikuttaja Norjassa.

Danske Shipping- og Havnevirksomheder (DSHV) on Tanskan laivameklariyhdistyksen ja satamaoperaattorien yhteinen yhdistys, joka on myös Dansk Industrin eli Tanskan suurimman työnantajajärjestön jäsen. Yhdistyksellä on 130 jäsenyritystä, meklareita ja satamaoperaattoreita. Chefskonsulent Jesper Sebbelin vastaa laivameklareiden edunvalvonnasta ja seniorchefskonsulent Jakob Svane operaattoreiden. Molemmat ovat yhteistyöhön erittäin tyytyväisiä. Sebbelin ja Svane katsovat, että vaikuttamistyöhön on paremmat mahdollisuudet yhtenä yhdistyksenä ja DI:n jäsenenä.

Sveriges Skeppsmäklarförening toimii Göteborgissa ja sillä on 121 jäsenyritystä. Toiminnanjohtajana on jo pitkään ollut Berit Blomqvist ja puheenjohtaja on Fredrik Hermansson Greencarrierilta. Yhdistys järjestää aktiivisesti koulutuksia ja tapahtumia sekä tekee hyvää vaikuttamistyötä eri foorumeilla mm. Almedalenissa. Haasteena on jäsenmäärän pitäminen tarpeeksi korkeana yritysten fuusioista huolimatta.

Ruotsin ja Tanskan yhdistyksissä ovat mukana agenttien ja laivameklareiden lisäksi myös kaikki maassa toimivat ulkomaiset konttivarustamot.

Jaa artikkeli
freja